Piilaakson työllisyys tokeni pitkästä aikaa
17.1.2006 10:57 USA:n it-alojen työllisyys näyttää elpymisen merkkejä vuosien kuivan kauden jälkeen. Silicon Valleyn teknoyhtiöt palkkasivat ensi kerran enemmän väkeä neljään vuoteen. Piilaakson menestyvimmät yritykset keskittyvät nyt ideoihin insinööritalouden sijasta.
San Franciscon ja San Josen alueita tutkiva Joint Venture Silicon Valley -edunvalvontaryhmä pitää tuoreessa tutkimuksessaan rekrytöinnin elpymistä vahvana merkkinä paremmista ajoista koko Yhdysvaltain teknologiateollisuudelle.
- Vuosien ajan on mietitty sitä, menettääkö Silicon Valley asemansa kansakunnan teknologiakeskittymänä. Tutkimuksemme mukaan yhtiöt ovat käyneet läpi pitkään kestäneen toimintojen uudelleenjärjestelyn jakson. Nyt työpaikkojen hävikki on päättynyt ja uusi nousu on alkanut, voittoa tuottamattoman Joint Venture Silicon Valley -ryhmän kellokas Russell Hancock sanoo Wall Street Journalissa.
Raportissa on tutkittu muun muassa patenttihakemusten määriä, riskisijoitusten kehittymistä ja koulutuksen tasoa Piilaakson alueella. Nämä ja monet muut muuttujat lupaavat alalle ja alueelle parempaa huomista.
Silicon Valleyssa esimerkiksi teknologia-alojen työpaikkojen osuus on 14 prosenttia kaikista työpaikoista, kun muualla Yhdysvalloissa näiden hyvin palkattujen ja osaamista vaativien töiden osuus on ainoastaan kaksi prosenttia.
Lisäksi Piilaaksossa töitä paiskovien keskiansio nousi jo toista vuotta peräjälkeen ja oli viime vuonna 53 633 dollaria. Muualla Yhdysvalloissa ansiot jäivät keskimäärin 35 000 dollariin vuodessa.
Edelleen Silicon Valleyn asukasluku kääntyi ensi kertaa vuosiin nousuun, kun lisääntyneet työpaikat aiheuttivat alueelle muuttoliikkeen muualta.
Ideatalous voittaa insinööritalouden
Silti Wall Street Journal huomauttaa, että toistaiseksi käänne parempaan on ollut erittäin vaatimaton. Viime vuonna it-työpaikat lisääntyivät ainoastaan parilla tuhannella edellisvuodesta, tutkimusraportti osoittaa. Ja vieläkin keskiansiot ja riskisijoitukset laahaavat kaukana vuoden 2000 kulta-aikojen perässä.
Tämän myöntää myös raportin tekoon osallistunut Doug Henton.
- Emme ole vielä vuoden 2000 tasolla, mutta tie sinne päin on selvä, Henton sanoo.
Hentonin mielestä hyvää kehityksessä on se, että ?uudessa? Silicon Valleyssä suunta on yhä enemmän kohti ideoihin keskittyvää yritystoimintaa, kun ennen teknokuplan puhkeamista kehitys oli insinöörivetoista ja sitä kautta kovin tuotepainotteista.
Henton käyttää ideoihin suuntautuvista yrityksistä esimerkkeinä Applea ja Googlea. Viime mainittu on loistanut myös työllistämistalkoissa, sillä vuoden 2004 lopusta Googlen väkimäärä nousi viime vuoden syyskuuhun mennessä 65 prosenttia ja ylsi melkein viiteen tuhanteen henkilöön.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












