Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kauaskantoista yhteistyötä

Siemensin työntekijöille globaali verkosto

23.1.2006 07:24 Siemensin työntekijöiden edustajat 10 EU-maasta sekä Intiasta ja Indonesiasta ovat päättäneet perustaa globaalin verkoston. Tavoitteena ovat paremmat työehdot konsernin työntekijöille kaikkialla maailmassa.

Tapaamisen Niederpöckingissä lähellä Müncheniä oli kutsunut koolle Saksan metallityöväenliitto IG Metall. Sen tausta-ajatuksena oli parantaa ammattiyhdistysliikkeen kansainvälistä yhteistyötä ja pysyä mukana konsernin globalisoitumistahdissa.

Saksassa ja Euroopassa konsernin sisällä on jo lakisääteisesti taattu työntekijöiden äänen kuuluvuus työpaikkaneuvostojen kautta. Globaalisti konsernin työntekijöiltä on kuitenkin puuttunut välineitä pitää yhteyttä ja sopia yhteisistä toimista. Kokouksessa haluttiin tukea erityisesti alhaisten palkkojen maiden siemensiläisiä edustavia ammattiliittoja.

Siemensin työpaikkaneuvostojen jäsenet ja ay-aktiivit olivat tapaamisessaan huolissaan palkkojen ja työehtojen maailmanlaajuisesta syksykierteestä. Jopa Intiassa - jota tähän asti on voitu tarkastella Euroopan toimintojen offshore-kohteena - uhataan nyt työpaikkojen siirtämisellä Kiinaan.

Tapaamisessa korostettiin ylpeydellä, miten Siemens monella alalla edustaa teknologista kärkeä maailmassa. Sitä ei saisi missään nimessä menettää henkilöstöpolitiikalla, joka vahingoittaisi konsernin innovatiivisuutta. Osanottajat kantoivat tässä asiassa erityistä huolta konsernin Com- ja SBS-divisioonien kohtalosta.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.