Kunnioitettu työntekijä nukkuu yönsä rauhassa
25.1.2006 07:30 Viisaasti ja kunnioittavasti viestivän esimiehen alaiset toipuvat nopeammin huonoista uutisista ja työpaikan stressaavista muutostilanteista, työntekijöiden unihäiriöihin perehtynyt amerikkalaistutkimus osoittaa.
Esimiehen kertomat huonot uutiset stressaavat ja horjuttavat helposti arjen tasapainoa, mutta toisaalta myös lääke on yhtä lähellä kuin viestinviejä itse. Alaisiaan tukemalla ja tietoa jakamalla esimies voi merkittävästi vähentää ikävien uutisten haittavaikutuksia työpaikalla, Ohio State Universityssa äskettäin valmistunut tutkimus vakuuttaa.
Professori Jerald Greenbergin johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin neljää palkkausjärjestelmäänsä uudistanutta terveydenhuollon työyhteisöä, joissa uudistus merkitsi sairaanhoitajille tulojen putoamista noin kymmensosalla. Palkanalennuksen myötä osin myös yöunensa, tutkimus kertoo ja viestii vaarasta: väsynyt työntekijä on alttiimpi myös virheille, eikä työtehokaan ole paras mahdollinen.
Viisas viestintä vähensi haittavaikutuksia
Tutkimuksen mukaan ensimmäisen kuukauden aikana tiedon saamisesta työntekijöiden unihäiriöiden määrä oli jopa keskimäärin noin kaksinkertainen normaalitilanteessa tehtyyn mittaukseen verrattuna, mutta kaikkiin huono uutinen ei suinkaan kolahtanut yhtä kovaa.
Huonoksi ja stressaavaksi koetun uutisen kuulemisesta toipuivat tutkimuksen mukaan nopeimmin työntekijät, joiden esimies oli osallistunut muutosprosessin yhteydessä tarjottuun, yhteensä kahdeksan tuntia kestäneeseen valmennukseen.
Ero valmentamattomilta esimiehiltä uutisen kuulleisiin työntekijöihin nähden oli merkittävä niin kuukauden kuin vielä puolen vuodenkin kuluttua, jolloin koulutusta saaneiden esimiesten alaiset nukkuivat jokseenkin yhtä hyvin kuin ennen stressiä aiheuttanutta muutosprosessia.
Sen voi sanoa toisinkin
Aiheina professori Greenbergin vetämissä koulutuksissa olivat muun muassa työntekijöiden kohtaaminen kohteliaasti, kunnioittavasti ja myötätuntoa myös tunnetasolla osoittaen samoin kuin pelottelevaksi tai manipuloivaksi mielletyn viestinnän välttäminen. Niin ikään esimiehiä opastettiin perustelemaan päätös asianmukaisesti ja viestimään valmiudesta keskustella alaistensa kanssa.
Professori Greenbergin mukaan tutkimustulos on sovellettavissa laajemminkin työelämän stressiä aiheuttaviin muutostilanteisiin.
- Monet esimiehet ajattelevat kohtelevansa alaisiaan kunnioittavasti, ja ehkä tekevätkin niin, mutta erityisen stressaavissa tilanteissa, jollaiseen esimerkiksi sairaanhoitajat tässä joutuivat, on esimiehen todella tehtävä parhaansa vakuuttaakseen alaisensa siitä, että hän todella välittää ja että hän on myös valmis tukemaan ja auttamaan, Greenberg toteaa yliopiston tiedotteessa.
- Jos olet liian hienovarainen viestinnässäsi, viestisi saattaa mennä työntekijöiltä ohi korvien juuri stressaavan tilanteen vuoksi, professori muistuttaa.
Tutkimustulokset on julkaissut myös Journal of Applied Psychology -julkaisu tammikuisessa numerossaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan
11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi












