Lyhyillä miehillä on lyhyempi opintoputki
3.2.2006 07:22 Miehen mitta ei ole sivuseikka urakehityksessä. Mitä pidempi mies, sitä pidempi koulutus -sääntö pätee ainakin Ruotsissa, jossa tutkijat ovat perehtyneet kaikkiaan 950 000 miehen opintiehen. Naisten uralla näyttäisivät toisten tutkimusten mukaan painavan ennen muuta kilot.
Yhteys miehen mitan ja koulutuksen pituuden välillä on ilmeinen, raportoivat ruotsalaistutkijat.
International Journal of Epidemiology -lehdessä juuri julkaistujen tutkimustulosten mukaan kaikkein pisimmät eli yli 194-senttiset miehet olivat opiskelleet korkeakoulussa vähintään vuoden ajan 3,5 kertaa yleisemmin kuin alle 165-senttiset miehet.
Pojan pituus yhdistetään jopa älyyn
Varmistaakseen, että juuri miesten pituus kytkeytyy koulutuksen määrään, tutkijat kertovat tarkastelleensa myös heidän perhetaustaansa ja lahjakkuuttaan.
Tutkimusaineistonaan he käyttivät perustietoja kaikkiaan 950 000 alokkaasta vuosilta 1950-75. Tietoa 18-vuotiaina mitattujen miesten opinnoista kerättiin 7-27 vuotta mittausajankohdan jälkeen. Tutkimus tehtiin ruotsalaisessa Karolinska Institutetissa.
Dagens Nyheter -lehdelle tuloksia kommentoineen tutkija Finn Rasmussenin mukaan pituuden ja kouluttautuneisuuden yhteys oli yllättävänkin selkeä. Ulkomaisiin tutkimustuloksiin liitettynä se saattaa hänen mukaansa viestiä myös opettajien asenteista: lyhyet pojat yksinkertaisesti mielletään vähemmän älykkäiksi kuin pitkät.
Naisia punnitaan
Useissa tutkimuksissa ihmisen ulkonäkö ja fyysinen olemus on kytketty myös työuralla menestymiseen. Miehen mitan on nähty vaikuttavan palkkaan, ja naisia puolestaan on punnittu. Muodollisen pätevyyden rinnalla onkin alettu puhua jopa työntekijän esteettisestä kompetenssista.
Tutkimuksissa hoikkuuden tai vastaavasti pyylevyyden on todettu sääntelevän enemmän naisten kuin miesten elämänvalintoja ja tyytyväisyyttä elämään, kerrottiin Helsingissä tammikuussa järjestetyssä naistutkimuksen kansainvälisessä konferenssissa.
Konferenssissa esitellyn suomalaistutkimuksen mukaan esimerkiksi hoikat naispuoliset johtajat, erityisasiantuntijat ja ylemmät virkamiehet saavat palkkaa viidenneksen enemmän kuin lihavat ja ylipainoiset naiset samassa ammattikategoriassa.
Vuonna 2004 valmistuneen suomalaistutkimuksen mukaan miehillä lihavuus sen sijaan näyttäisi yhdistyvän usein myös paksumpaan palkkapussiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












