Uusi koulutus opettaa tietoyhteiskunnan työelämää
Tietoyhteiskunnan työntekijä -koulutusta esiteltiin Kiasmassa.
7.2.2006 09:51 Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry Tieke on yhteistyökumppaneidensa kanssa kehittänyt Tietoyhteiskunnan työntekijä -tutkintoa tulevaisuuden työelämän osaamistarpeisiin. Tutkinnon pilotointi on parhaillaan menossa. Tutkinto on valmis keväällä 2007.
Tutkinto on kehitetty Tietokoneen ajokortti -perheen toimintatavalla ja verkostojen avulla, pyrkien ottamaan paras mahdollinen asiantuntijuus työhön mukaan. Tutkintoa on jo pilotoitu Lahdessa ja Helsingissä TSL:n, KSL:n ja Metallityöven liiton yhteisprojektina.
KSL:n Ari Myllyviidan mukaan kokemukset ovat olleet hyvin positiivisia. On ollut nähtävissä, että tutkinnon sisältö ja toteutusmalli ovat vastanneet kohderyhmien tarpeisiin ja mahdollistaneet entistä työelämälähtöisemmän koulutuksen.
Koulutuksen kautta on jopa pystytty kehittämään koulutukseen osallistuvien yritysten toimintamalleja esimerkiksi tietoturvan osalta.
"Lainsäädäntö polkee paikallaan"
Tietoyhteiskunnan työntekijä -tutkintoa esiteltiin avoimessa seminaarissa helmikuun alussa Kiasmassa Helsingissä, kertoo Tieke verkkosivujensa artikkelissa. Asiantuntijaseminaariin osallistui yli 70 työmarkkinajärjestöjen sekä opetus- ja koulutusalan edustajaa.
Tietotyön haasteelliseen tulevaisuuteen johdattelivat kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi, professori Markku Wilenius sekä professori Tapio Variksen johtama paneeli.
Kasvi väitti seminaarissa, että lainsäädäntö polkee paikallaan, vaikka toimintaympäristö on muuttumassa.
- Muuttuvan työelämän asioita olisi hyvä saada enemmän esille lainsäädäntötyössä sekä julkisessa keskustelussa. Keskustelualoitteet tulevat yhä useammin kansalaisilta. Keskustelun käynnistäminen onnistuu kaikilta, jotka osaavat käyttää viestintävälineitä.
Projektityössä on vaikea innovoida
Odottamatonta on Kasvin mukaan luvassa tulevina vuosina aivan samalla tavalla kuin kymmenen viime vuodenkin aikana. Kasvi ennustaa, että yhteiskuntarakenteet ja ihmiskäsitys tulevat muuttumaan, mikä johtuu tieto- ja viestintätekniikan murtautumisesta kaikille yhteiskunnan alueille.
Korkeakoulutusta Kasvi pitää yliarvostettuna. Vaikka osaavalle työvoimalle on kysyntää, enää 15 - 20 prosenttia nuorista kouluttautuu ammatteihin. Lisäksi 10 - 15 prosenttia jättäytyy kokonaan koulutuksen ulkopuolelle.
Tärkeitä yleisiä osaamistarpeita ovat hänen mukaansa elämän-, osaamisen- ja tiedonhallinnan taidot sekä verkostoitumistaidot. Myös innovatiivisuus kuuluu Kasvin listaan, joskin sen toteuttaminen on hänen mielestään projektimaisessa työtavassa vaikeaa.
Motivoinnille enemmän painoa
Professori Markku Wilenius käsitteli tulevaisuuden osaamista. Hän nosti esille kolme tietoyhteiskuntavalmiuteen vaikuttavaa tekijää: pääsyn tietoverkkoihin ja välineiden käyttöön, tieto- ja viestintätekniikan osaamisen sekä motivaation ottaa välineet ja palvelut käyttöön.
Tärkeimpänä haasteena Wilenius pitää motivoimista. Hän kuvailee, että osaamisen alueella on oltava geneerisiä taitoja, joita voi soveltaa moniin eri tarkoituksiin. Erityisen arvokasta on kyky toimia yhdessä ja yhteisöllisesti, Wilenius uskoo.
Kasvin tavoin myös Wilenius korosti elämänhallintaa, jonka taitamisella selviää muista osaamisvaatimuksista.
Yksilön vastuu oppimisesta lisääntyy
Professori Tapio Variksen johtamassa paneelissa keskusteltiin osallistujien omien kokemusten pohjalta tietotyöstä ja työelämän muutoksista. Varis johdatteli teemaan pohtimalla sitä, miten vastuu uuden oppimisesta on muuttunut.
- Olemme menossa suuntaan, jossa yksilöiden vastuu omasta osaamisestaan korostuu. Talouden tunnusluvut painavat päälle eikä kansalaistaidoille enää laiteta painoa kuten ennen. Talouden ja kansalaisten osaamisen välillä vallitsee kuitenkin suuri keskinäinen riippuvuus, sillä ilman taitavaa kansalaista talouskaan ei menesty, sanoi Varis.
Paneelikeskustelussa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että motivointi oppimiseen ja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön auttaa tulevaisuuden työelämässä. Niiden rinnalla tarvitaan työntekijöiltä ja johtajilta käsitystä kokonaisuuksista ja vuorovaikutustaitoja yhteisöllisen työkulttuurin kehittämisessä. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että tiedon, sen luomisen ja välittämisen merkitys kasvaa.
Panelisteina olivat projektipäällikkö Sanna Raiskio Matkatoimisto Areasta, kehittämispäällikkö Tero Ristimäki Talentiasta, koulutussihteeri Kari Vilkman Metallityöväen liitosta ja työmarkkinajohtaja Timo Höykinpuro Tietoalojen liitosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi











