Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyvinvointi lisääntynyt

Stakes: Työssäkäyvät voivat paremmin

21.2.2006 10:52 Tutkimuslaitos Stakesin tekemä kysely osoittaa, että ihmiset kokevat työssäkäynnin edistävän hyvinvointia. Työssäkäyvien tulokehitystä ovat vauhdittaneet sekä ansiotason nousu että veronalennuspolitiikka, kun taas työtä vailla olevilta nämä hyödyt ovat jääneet saavuttamatta.

Samalla vähimmäisetuuksien reaaliarvon kasvu on jäänyt työssäkäyvien ansioiden kehityksen jälkeen.

Ihmisten oman kokemuksen mukaan toimeen tuleminen on nyt helpompaa kuin aikaisemmin.

– Toisaalta jo yli puoli miljoonaa suomalaista elää alle EU:n köyhyysriskirajan, Stakesista korostetaan.

Valtaosa voi paremmin

Kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista voi entistä paremmin ja tulee kohtuullisesti toimeen sekä elää terveenä ja ilman merkittäviä hyvinvoinnin vajeita. Hyvinvointierot ovat sen sijaan kasvaneet.

Yhteiskunnan jakolinjoista kertoo myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityksen eriytyminen. Kun nuorten yleinen terveyskehitys näyttää positiiviselta, kehitys on ollut heikoimmissa perhe- ja kouluoloissa kasvavilla nuorilla epäsuotuisaa.

Stakes teki väestön hyvinvoinnin tilan arvioimiseksi yli 4 000 puhelinhaastattelua. Kyselyn tulokset on julkaistu Suomalaisten hyvinvointi 2006 -kirjana. Kirjaan sisältyy simuloitu ennuste siitä, että nykyisillä politiikan linjauksilla tuloköyhyys jatkaa Suomessa kasvuaan.

– Mikäli erojen kasvu halutaan estää, olisi vero- ja/tai tulonsiirtopolitiikkaa jatkossa suunniteltava voimakkaammin tulonjakonäkökulmasta, joka on jäänyt talouskasvu- ja työllisyystavoitteiden varjoon, kirjassa todetaan.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.