Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Satsaukset kantavat hedelmää

It-maisterikoulutus käy kiivaana Jyväskylässä

23.2.2006 11:08 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on noussut maan tuotteliaimmaksi alan tohtorien ja maisterien kouluttajaksi. Vuonna 2005 tiedekunnasta valmistui 121 maisteria ja 13 tohtoria, yliopisto ylpeilee.

Valtakunnallisesti tietojärjestelmätieteen maistereista reilu kolmannes valmistuu Jyväskylästä, tietotekniikan maistereista noin kuudennes.

- Alueen ja yliopiston sijoitukset informaatioteknologian koulutukseen alkavat kantaa hedelmää. Tutkintorakennetta on muokattu kansainvälisten suositusten mukaiseksi ja sisältöjä päivitetään jatkuvassa vuoropuhelussa alan yritysten ja tutkijoiden kanssa. Tutkintomäärien kasvaessa erityistä huomiota on kiinnitetty monimuotoiseen koulutukseen ja laatuun, toteaa dekaani Jukka Heikkilä.

"Työllistymisaste erittäin hyvä"

Alan tutkijakoulua johtava professori Pekka Neittaanmäki painottaa, kuinka tiedekunnassa on luotu huippututkimusta tekeviä ryhmiä, joissa väitöskirjan tekeminen sujuu osana isompaa kokonaisuutta.

- Comas-tutkijakoulussa on noin kuusikymmentä päätoimista väitöskirjatyötään tekevää opiskelijaa. Heistä neljännes on ulkomaisia ja joka viides tekee väitöskirjaansa yrityksissä. Olemme ylittäneet tutkintotavoitteemme, ja valmistuneiden työllistymisaste on ollut erittäin hyvä, Neittaanmäki kehuu.

It-tiedekunnan erikoisuus on kauppatieteitä ja luonnontieteitä yhdistävä opetus- ja tutkimusprofiili. Tiedekunnassa opiskelee kaksituhatta maisteriopiskelijaa ja 180 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa on kaksisataa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.