Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkko-opiskelu lopahtaa useimmin kiireeseen

Ajasta riippumatonkin opiskelu vaatii aikansa

24.2.2006 08:17 Osaamisen päivittäminen työn ohessa on arkea. Moni valitseekin ajasta ja paikasta riippumattomat verkko-opinnot. Omaa kalenteria kannattaa kuitenkin vilkaista, vihjaa tuore väitöstutkimus, jonka mukaan verkkokurssi katkeaa useimmin juuri kiireeseen.

Verkko on vetovoimainen opinahjo, viestii Tampereen yliopistossa tänään perjantaina tarkastettava väitöskirja Erilaiset oppijat ja oppimateriaalit verkko-opiskelussa.

Kasvatustieteen lisensiaatti Jorma Vainionpään tutkimuksen mukaan verkko-opiskelu kiehtoo ennen muuta siksi, että se on ajasta ja paikasta riippumatonta. Opiskelijaksi aikovan on kuitenkin syytä katsoa kalenteriaan, sillä oman aikansa opinnot vaativat myös internetissä.

Yhdeltätoista verkkokurssilta aineistoa koonneen Vainionpään mukaan opiskelijat keskeyttivät kurssinsa useimmin juuri kokemansa aikapulan vuoksi.

Opiskeluun liittyvä itseluottamus avuksi

Vainionpään tutkimuksessa verkko-opiskeluun suhtautuivat myönteisimmin asioita laajoina kokonaisuuksina eli holistisesti hahmottavat opiskelijat samoin kuin oppimistyyliltään reflektiiviset kurssilaiset.

Verkko-opiskelijoilla on Vainionpään mukaan korkea opiskeluun liittyvä itseluottamus ja sisäinen motivaatio. Itseluottamus ja motivaatio myös lisäävät verkkokurssin mielekkyyttä ja oppimisen syvällisyyttä. Kokemukseen verkko-opiskelun merkityksellisyydestä ja syvällisyydestä olivat niin ikään yhteydessä opiskeluun liittyneen tuen määrä sekä oppimateriaalien monipuolisuus, laajuus ja monikäyttöisyys.

Opettajien mielestä työlästä

Verkkokurssien opettajatkin näkivät verkko-opetuksen mielekkäänä. He kokivat tutkimuksen mukaan myös oppivansa itse verkko-opetuksen aikana. Suuri osa opettajista piti kuitenkin verkko-opetusta ja sen valmistelua varsin työläänä ja aikaa vievänä. Kolmasosa opettajista koki, että heillä oli liian vähän kontakteja opiskelijoiden kanssa.

Tutkimuksen kohteena olivat Suomen virtuaaliyliopistoon kuuluvan Viestintätieteiden yliopistoverkoston verkkokurssien opiskelijat, opettajat ja oppimateriaalit lukuvuonna 2002-2003.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.