Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaikutusmahdollisuuksista voimaa

Merkityksellisen työn tekijä voi hyvin

10.3.2006 11:05 Saako hyvä työpaikka henkilöstön voimaan paremmin? Ainakin ruotsalaistutkijan mukaan resepti on tällainen: merkitykselliseltä tuntuva työ ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön pitävät lääkärin loitolla. Hyvää tekee myös työyhteisön yhteishenki.

Tyytymättömyys omaan työhön on merkittävä terveysriski, viestivät muun muassa brittitutkijat marraskuussa analysoituaan laajasti alan tutkimuksia. Mutta onko hyvä työpaikka vastaavasti hyväksi terveydelle?

Ruotsalaistutkija Hanna Arnesonin tuoreen väitöskirjan mukaan avainsana työhyvinvoinnissa on empowerment - käsite, johon tutkija liittää ajatuksen eräänlaisesta oman elämän herruudesta. Työpaikalla sen tärkeitä osatekijöitä ovat hänen mukaansa työntekijän vaikutusmahdollisuudet, kokemus oman työn merkityksellisyydestä sekä ammatillinen pätevyys.

Vaikutusmahdollisuudet torjuvat väsymystä

Mitä vahvemmin työntekijät kokevat edellä mainittujen seikkojen toteutuvan arjessaan, sitä paremmin he myös kokevat voivansa ja sitä harvinaisemmalta vaikuttaa myös työuupumus, Arneson toteaa Linköpingin yliopistossa valmistuneessa väitöskirjassaan
Empowerment and health promotion in working life.

Naisten työhyvinvointia ja -terveyttä edisti tutkimuksen mukaan selkeästi myös työyhteisön hyvän yhteishengen muodossa tarjoama sosiaalinen tuki. Arnesonin mukaan tämä miesten ja naisten kokemuksissa havaittu ero vaatii kuitenkin vielä jatkotutkimusta.

Tuloksien taustalla on kaksi vuotta kestänyt tutkimus, johon osallistui kaikkiaan tuhatkunta julkisten alojen työntekijää.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kommentit (2)

Huono 0










Saako hyvä työpaikka henkilöstön voimaan paremmin? Ainakin ruotsalaistutkijan mukaan resepti on tällainen: merkitykselliseltä tuntuva työ ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön pitävät lääkärin loitolla. Hyvää tekee myös työyhteisön yhteishenki.
Digitoday
Huono 0
"työn tekijä" :D
Juhapekka Piiroinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.