Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tehtäviä poistuu, mutta uusia tulee tilalle

Atea ei irtisano

30.3.2006 15:26 Atea Finland vei lokakuussa aloitetut ostotoimintaa ja logistiikkaa koskevat yt-neuvottelut päätökseen. Yhtiön mukaan asetetut tavoitteet saavutettiin, ja neuvottelujen lopputuloksena henkilöstön irtisanomisilta vältyttiin.

Atean logistiikkaa tehostetaan toimintaprosessien ja tehtävien uudelleen määrittelyllä. Osa olemassa olevista tehtävistä poistuu, mutta tilalle syntyy yhtiön mukaan uusia tehtäviä. Atea on päättänyt säilyttää oman integraatiokeskuksen Suomessa. Keskuksen kautta asiakkaille tarjotaan logistisia lisäarvopalveluita. Konsernin ostosopimuksia hyödynnetään volyymituotteissa.

Tietotekniikkaa ja it-palveluja toimittava Atea käynnisti yt-neuvottelut lokakuussa osana logistiikan kehittämissuunnitelmaa, jossa tarkasteltiin eri vaihtoehtoja logistiikan tehostamiseksi. Päämääränä oli selkiyttää toimintaa, hyödyntää konsernin ostosopimuksia, parantaa tuotteiden saatavuutta sekä purkaa päällekkäisiä toimintoja.

- Pystymme integroimaan Suomen osto- ja logistiikkatoiminnot osaksi Atean pohjoismaista rakennetta niiltä osin kuin se on kokonaisuuden kannalta järkevää. Suunnittelun ohjenuorana on ollut mahdollisimman tehokas asiakaspalvelu ja hyvän asiakastyytyväisyyden säilyttäminen myös jatkossa, sanoo logistiikkajohtaja Kari Lehtinen Atealta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.