Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Parityöskentelyssä ei tuntuvia etuja

Ryhmätyö on valttia ongelmanratkaisussa

24.4.2006 11:22 Ei kahta ilman kolmatta. Hokema on hyödyksi myös vaativassa ongelmanratkaisussa, viestii amerikkalainen tutkimus. Sen mukaan tiimityöskentelyn hyödyt ovat kiistattomia, kun ratkaisuja etsitään ja punnitaan 3-5 henkilön ryhmissä.

Ryhmätyö on valttia ongelmanratkaisussa, amerikkalaistutkijat raportoivat. Tutkimuksen mukaan 3 - 5 ihmisen ryhmät selviytyvät kirjainten ja numerojen keskinäisiin suhteisiin perustuvista
koodaustehtävistä huomattavasti paremmin kuin samoja tehtäviä yksin tai parityönä ratkovat, suorituksiltaan parhaat koehenkilöt.

Tutkijoiden mukaan ryhmätyön etujen kannalta on jokseenkin samantekevää, onko ryhmässä jäseniä kolme, neljä vai viisi. Selvää on kuitenkin, etteivät edut yksilösuorituksiin nähden nouse esiin vielä parityöskentelyssä, kun haasteet ovat tieteelliselle tutkimustyölle tyypillisiä ja tehtävät vaativatratkojiltaan monipuolista ymmärrystä ja päättelykykyä.

Amerikkalaistutkijoiden kokeisiin osallistui kaikkiaan 760 Illinoisin yliopiston opiskelijaa. Tutkijoiden mukaan havainnoista lienee hyötyä akateemisten työskentely-ympäristön ulkopuolellakin. Muunlaisen ongelmanratkaisun osalta ryhmätyön etuihin on kuitenkin syytä perehtyä vielä jatkotutkimuksin, tutkijat muistuttavat.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Journal of Personality and Social Psychology -lehden huhtikuun numerossa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.