Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Cobol-ohjelmointikielessä

Suomea uhkaa pula järeiden järjestelmien taitajista

11.5.2006 10:46 Uusia sovelluksia lausepohjaisella Cobol-ohjelmointikielellä ei enää tehdä, mutta vanhat ovat voimissaan. Ongelma on, että niiden suuriin ikäluokkiin kuuluvat osaajat tulevat eläkeikään.

Korjaajia, ylläpitäjiä ja saattohoitajia julkishallinnon, kaupan ja pankkien luotettaville Cobol-sovelluksille ei tunnu löytyvän mistään.

Useat Cobol-sovelluksista on tehty 1970-luvulla, pankkipuolen järjestelmät 1980-luvulla.

– Parhaat nykyisistä Cobol-osaajista ovat olleet itse koodaamassa vielä nytkin toimivia sovelluksia, järjestelmäpalvelut-yksikön johtaja Asko Vainionpää tietotekniikan palvelutalo Tieto-X:stä sanoo.

– Meitä on moitittu siitä, että palkkalistoillamme on vanhoja cobolisteja. Tällä hetkellä se on meille pelkkä etu. Talven aikana olemme saaneet rekrytoitua lisää mainframe-osaamista.

Eroa osaajalla ja osaajalla

It-asiantuntijatalo Narkikin tarvitsisi Cobol-osaajia. Sen nettisivurekrytointi ei ole tuottanut tulosta, mutta muuten verkkojen heittäminen veteen on onnistunut.

– Osaajien rekrytoiminen ei ole halkojen ostamista. Cobol-osaajiakin on monenlaisia, ja hyvistä on pula, myyntijohtaja Arto Heino Narkista sanoo.

Kuten pankki- ja finanssimaailmassa yleensäkin, myös verohallinnossa ja muussa julkishallinnossa on paljon Cobolilla tehtyjä sovelluksia. Tietoenatorin ja verohallinnon yhteisen Tietokarhun palvelut-yksikön johtaja Janne Metsänoja kertoo, ettei mikään Cobol-sovellus ole elinkaarensa kriittisessä vaiheessa mutta se on vahvasti tiedostettu, että useiden sovellusten elinkaaren päätöspiste on jo näköpiirissä.

– Pärjäämme vielä hyvin, mutta entä muutaman vuoden päästä?

Metsänoja on seurannut huolestuneena Cobolin opiskelun hiipumista. Java ja .Net ovat in, Cobol out.

– Vaikka Cobol on yksinkertainen lausekieli, sillä tehdyt sovellukset ovat monimutkaisia. Panostamalla Coboliin voi päätyä mielenkiintoisiin tehtäviin.

Kun oma henkilöstö ei riitä, Tietokarhu saa osaajavahvistusta TietoEnatorista ja muilta alihankkijoiltaan. Muutaman vuoden päästä tilanne voi olla jo kriittisempi, jos Cobol-osaajien määrä vähenee entiseen malliin.

– En tiedä, mikä sitten neuvoksi – pitääkö meidän ryhtyä itse kouluttamaan, Metsänoja pohtii.

Ainakin tänä kesänä Heliasta tulevat työharjoittelijat pääsevät parin viikon perehdytyksessä myös Cobol-oppiin. Yhteistyökumppani neljän päivän koulutuskokonaisuudessa on Helia.

Cobol-pohjaisten sovellusten tulevaisuus eli se, kuinka pitkään Cobolilla jatketaan vai aletaanko siirtyä muilla kielillä tehtyihin järjestelmiin, on Metsänojan mukaan asiakkaan eli verohallinnon käsissä.

Ketään ei kiinnosta

Helsingissä toimiva ammattikorkeakoulu Helia on sitkeästi tarjonnut Cobol-kursseja, mutta tilanne tuntuu toivottomalta.

– Viime syksynä pidetty jäi näillä näkymin viimeiseksi. Cobol ei kiinnosta tutkinto-opiskelijoita, yliopettaja Matti Kurki huokaa.

– Headhunterit soittelevat meille ja osaajia kysytään, mutta on vaikea saada opiskelijat vakuuttumaan siitä, että Coboliin kannattaisi panostaa.

Kurki aikookin ottaa asian taas esille Helian opettajakunnan keskuudessa. Hän toivoo myös yritysten pitävän asiaa esillä.

– Jos täällä käy jonkin yrityksen edustaja kertomassa asiasta, se vaikuttaa heti.

Kaupallisista kurssittajista Telewarella on Cobol-opetusta IBM-tarjonnassaan.

– Cobol-koulutuksen kysyntä ei ole hurjan isoa mutta kuitenkin tasaista, sillä tietojärjestelmissämme on edelleen huomattavia ohjelmistokokonaisuuksia, jotka on aikanaan tehty Cobol-kielellä ja joita on vuosien saatossa päivitetty ja kehitetty vastaamaan nykypäivän liiketoimintaprosesseja. Cobol-osaajista on pulaa, ja pula pahenee seuraavien vuosien aikana. Kaikkia järjestelmiä ei millään pystytä ohjelmoimaan uusille kehittyneemmille kielille ja toisaalta ei välttämättä ole syytäkään, toimitusjohtaja Marja-Leena Kraemer sanoo.

Tieturilla Cobol-koulutusta ei ole julkisessa tarjonnassa.

– Tieturista löytyy kyllä Cobol-osaajia, ja yksittäiset tarpeet ratkotaan asiakaskohtaisina palveluina. Yksittäisiä keskusteluja asiakkaiden kanssa perinnejärjestelmiin liittyen on ollut, mutta tarve ei ole organisaatioissa vielä käytännössä realisoitunut. Tarve on kuitenkin näköpiirissä Cobol-osaajien siirtyessä eläkkeelle, johtaja Päivi Hietanen kertoo.

Jutun kirjoitti: Maija-Liisa Ihanus

Maija-Liisa Ihanus

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.