Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaistutkimus:

Psyykkinenkin kuorma voi johtaa selkäsairauteen

19.5.2006 07:16 Kamelin selän katkaisee sanonnan mukaan viimeinen korsi. Työtä tekevällä suomalaisella kyse voi olla niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin ylikuormasta, osoittaa juuri valmistunut väitöstutkimus.

Raskas ruumillinen työ altistaa selkäsairauksille todennäköisemmin kuin toimistotyö, mutta vaivoja ei välttämättä selitä pelkkä fyysinen rasitus. Selkäsairauksien ehkäisyssä tulisi kiinnittää huomiota myös psykososiaalisiin työolosuhteisiin, viestii perjantaina Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.

Sairaalahoitoon johtaneiden selkäsairauksien riskitekijöitä väitöstutkimuksessaan selvittäneen Leena Kaila-Kankaan mukaan istumatyötä tekevillä selkä pettää verraten harvoin. Toimihenkilöt ja hyvin koulutetut joutuvat siis tutkimuksen mukaan harvemmin sairaalaan selkänsä takia kuin työntekijät.

Työolot tuntuvat selässä

Kaila-Kankaan mukaan seurantatutkimuksessa kävi toisaalta ilmi, että myös työhön liittyvillä psykososiaalisilla tekijöillä oli yhteys selkäsairauksiin. Yhteys sairaalahoidon tarpeeseen oli haivattavissa työntekijän sosioekonomisesta asemasta ja työn raskaudesta riippumatta taupauksissa, jossa hoitoon johti jokin muu selkävaiva kuin välilevysairaus.

Selän välilevysairauksien osalta hoitoon joutumista ennustavat tutkimuksen mukaan tupakointi ja ylipaino, kun taas muiden selkäsairauksien osalta niillä ei ole ennustearvoa. Myös unihäiriöt ennustivat sairaalahoitoon joutumista selkäsairauden
takia, stressi sen sijaan ei.

Esimiehen tuki tekee hyvää selällekin?

- On ilmeistä, että terveellisistä elämäntavoista on hyötyä myös selkäsairauksien ehkäisyssä. Ehkäisemisen kannalta on tärkeää myös vähentää ruumiillisesti liian raskasta työtä, mutta sen ohella pitäisi lisätä ihmisten vaikutusvaltaa omaan työhönsä ja kouluttaa esimiehiä alaisten työnteon tukemisessa, Kaila-Kangas toteaa.

Tutkimuksessaan Kaila-Kangas käytti kahta erilaista aineistoa. Toinen
sisälsi työssä käyvän 25-64-vuotiaan väestön tiedot sairaalahoidosta
selkäsairauden takia vuodelta 1996, toinen taas muodostui
ryhmästä, jonka selkäsairaudesta johtuvaa sairaalahoitoon joutumista
seurattiin vuodesta 1973 vuoteen 2000.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.