Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saapuu Daimler Finlandista

Janne Paldanius tarttuu Finnet Logistiikan puikkoihin

22.5.2006 13:24 Diplomi-insinööri Janne Paldanius, 40, on nimitetty Finnet Logistiikka Oy:n toimitusjohtajaksi. Paldanius aloittaa työnsä toimitusjohtajana kesäkuun puolivälissä.

Janne Paldanius toimii nykyisin Daimler Finlandin verkko- ja tietoliikenneliiketoiminta-alueen vastaavana johtajana. Hän on työskennellyt usean vuoden ajan eri yhtiöiden johtotehtävissä.

Finnet Logistiikan aiempi toimitusjohtaja Ari Hynninen siirtyi aiemmin keväällä toisen työnantajan palvelukseen.

Finnet Logistiikka on osto-organisaatio, joka koordinoi Finnet-ryhmän hankintatoimintaa ja tuottaa sille tehokkuutta edistäviä logistiikkapalveluita. Finnet Logistiikka on Finnet-ryhmän valtakunnallisista liiketoiminnoista vastaavan Finnet Oy:n tytäryhtiö.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.