Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mukana 70 yritystä

TKK opettaa työn ja perheen yhteensovittamista

23.5.2006 13:36 Työuupumus ict-alalla on lisääntynyt viime vuosina hälyttävästi. Teknillisen korkeakoulun Koulutuskeskus Dipoli ryhtyy kohentamaan tilannetta projektilla, jossa valmennukseen osallistuu ensi syksyn ja vuoden 2007 aikana 70 ict-alan pk-yritystä.

HyVa ICT -projektissa henkilökohtaiseen valmennukseen osallistuu 50 esimiestä ja ryhmätyönohjauksiin 70 työntekijää. Keväällä käynnistynyt ESR-hanke kestää ensi vuoden loppuun asti.

Työuupumuksen seurauksena alan työntekijät hakeutuvat muille toimialoille vähemmän kuormittaviin tehtäviin. Kansantaloudellisesti olisi kuitenkin tärkeää, että alalla toimivien lahjakkaiden ja korkeastikoulutettujen henkilöiden työssä jaksaminen ja motivaatio säilyisi – ja että heidän työhyvinvointinsa lisääntyisi.

Projektipäällikkö Ilari Rantala sanoo projektin tavoitteiden olevan hyvin konkreettisia ja käytännönläheisiä.

Projektin tuloksena ict-alalla työskentelevät saavat tukea oman elämänsä hallintaan sekä työn ja perheen yhteensovittamiseen; oppivat tunnistamaan haitallisen stressin oireet sekä ehkäisemään työuupumusta – ajoissa ja ilman paniikkia.

Ict-alalla on perinteisesti siirrytty asiantuntija-asemasta esimiesasemaan – ilman sen kummempaa esimieskoulutusta.

- Projektissa juuri heille luodaan uusia valmiuksia toimia entistä ammattimaisemmin myös esimiestehtävissä, Rantala sanoo.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.