Sasse otti vastuun Sataman kompuroinneista
31.5.2006 12:16 Satama Interactiven toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Jan Sasse sanoo, että hänen eronsa liittyy viime viikon tulosvaroitukseen. Yhtiö antoi tänä keväänä toisen tulosvaroituksen. Satama varoitti, että kevään asiakashankkeiden kannattavuus jää huonoksi.
– Vastoinkäymiseen pitää löytyä vastuunkantava ylimmästä johdosta. Urheilussakin jos joukkue pelaa huonosti, pitää vaihtaa johtajaa,
Sasse perustelee lähtöään.
Sassen lisäksi yhtiön jättää varatoimitusjohtaja Risto Koivula. Johtokaksikko päätti irtisanoutumisesta maanantaina Sataman hallituksen kokouksen yhteydessä.
Satama päätti maanantaina kokouksessa 50–60 henkeä koskevista yhteistoimintaneuvotteluista. Väkeä yhtiö vähentää eniten Suomesta. Tehtäviä lakkaa myös Amsterdamissa.
Yksimielisyyttä teknologiapainotuksista
Sassen mukaan hänen eronsa ei liity yhtiön uusiin teknologiapainotuksiin. Sasse on ollut yhtiön hallituksen kanssa samoilla linjoilla siinä, että Sataman pitää keskittyä muutamiin päätekniikoihin ja valmiskomponentteihin.
Sataman kannattavuutta on syönyt se, että yhtiön osaajat ovat hajottaneet voimiaan erilaisiin tekniikoihin ja räätälöintejä vaativiin asiakashankkeisiin.
Sataman liputtamia tekniikoita ovat Microsoft ja Java. Javassa Satama keskittyy avoimeen lähdekoodiin. Sataman suuret asiakkaat Nokia ja Vodafone vaikuttavat siihen, että Satama haluaa pitää valikoimissaan myös Symbian-osaamisen.
Microsoftiin ja Javaan keskittyminen tarkoittaa sitä, että Satama jättää vähemmälle huomiolle asiakaskohtaiset hankkeet ja esimerkiksi Java-portaalien teon kaupallisten toimittajien kanssa. Satama karsii hankkeita Oraclen, IBM:n ja BEAn kanssa.
– Tekniikoiden fokusointi auttaa meitä kartuttamaan osaamistamme vauhdikkaasti ja standardoimaan toimintaamme, vt. toimitusjohtajaksi nimetty Tuomas Airisto perustelee.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












