Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Juha Hulkko jatkaa hallituksessa

Nokian Pertti Korhonen tarttui Elektrobitin ruoriin

2.6.2006 13:39 Pertti Korhonen on aloittanut työnsä elektroniikan sopimustuotekehitystä ja automaatiojärjestelmiä tuottavan Elektrobitin toimitusjohtajana 1. kesäkuuta. Aikaisemmin toimitusjohtajana toiminut Juha Hulkko jatkaa Elektrobitin hallituksen jäsenenä.

Jukka Harjun työ Elektrobitin operatiivisista liiketoiminnoista vastaavana johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä puolestaan päättyi 31. toukokuuta Hän jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä.

Sekä Hulkon että Harjun jatkaminen hallituksessa on Elektrobitin 15. maaliskuuta pitämän yhtiökokouksen mukainen, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Ennen Elektrobitiin siirtymistä Pertti Korhonen, 44, toimi Nokian teknologiajohtajana. Korhonen oli Nokian tuotekehityksen, teknologian, tuotannon ja logistiikan johtotehtävissä vuodesta 1986 lähtien. Nokian johtokunnan jäsenenä hän oli vuodesta 2002.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.