Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Monen työttömän terveys heikko jo työssä ollessa

Terveysongelmat kasvattavat työttömyysriskiä

14.6.2006 14:02 Työttömiksi valikoituu henkilöitä, jotka kokevat terveytensä muita heikommaksi jo töissä ollessaan, kertovat suomalaistutkijoiden havainnot.

Työ lienee hyväksi terveydelle - ainakin kohtuullisesti nautittuna. Suomalaistutkimusten mukaan työttömien terveydentila on heikompi kuin työllisten, joskaan syy-seuraus -suhde ei ole aivan yksioikoinen. Heikko terveys näyttäisi olevan yhteydessä jo työttömäksi joutumiseen.

Tutkijat Petri Böckerman ja Pekka Ilmakunnas ovat tarkastelleet työttömyyden ja terveyden yhteyttä eurooppalaisen elinolotutkimuksen avulla. Vuosina 1996-2001 tehdyn pitkittäistutkimuksen mukaan henkilöt, jotka joutuivat työttömiksi, kokivat terveydentilansa heikommaksi jo ennen työttömyyttä kuin vertailuryhmä, joka oli koko ajan töissä.

Vain terveelle on tilaa?

Jyväskylän yliopistossa taloustutkijoiden kesäseminaarissa keskiviikkona tutkimustaan esitelleet Böckerman ja Ilmakunnas tukeutuvat havainnoissaan työttömien ja työllisten omaan, subjektiiviseen kokemukseen.

Tutkimus ei paljasta, millaisia vaivoja potevat todennäköisimmin päätyvät työttömiksi, sillä tutkimukseen osallistujia pyydettiin arvioimaan vain yleistä terveydentilaansa asteikolla 1-5.

Tutkimuksen aineisto ei tarjoa myöskään suoraa vastausta kysymykseen, irtisanotaanko terveydeltään heikoimmat esimerkiksi yt-neuvotteluissa muita herkemmin.

- Tulkinta on eräs mahdollinen. Alhaiseksi koettu terveydentila voi olla myös merkki havaitsemattomista yksilökohtaisista tekijöistä, jotka heikentävät ko. henkilön tuottavuutta työpaikalla ja aiheuttavat sen, että kyseisellä henkilöllä on suurempi todennäköisyys joutua työttömäksi, Böckerman sanoo.

Kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle jää kysymys, miksi monet pyrkivät sinnittelemään töissä sairainakin ja välttävät sairauslomien pitämistä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.