Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Henkilöstömäärä vähenee kuitenkin kaikkiaan 59:llä

Satama nostaa ankkurin kymmeneltä työntekijältään

Kuva: Kuvaaja/Lehtikuva

29.6.2006 15:53 Satama Interactiven ohjelma kannattavuuden parantamiseksi on siirtynyt yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä suunnitelmista toteutusvaiheeseen. Sataman henkilöstömäärä pienenee Suomessa 56 henkilöllä vuoden loppuun mennessä.

Henkilöstön kanssa neuvoteltujen ulkoistusratkaisujen ja muiden järjestelyjen vuoksi irtisanomisten määrä jää suhteessa pieneksi, Satama katsoo. Suomessa irtisanotaan kymmenen ja Hollannissa kolme henkilöä.

Irtisanomiset toteutetaan välittömästi, ja henkilöstön edustajien kanssa on sovittu muutosturvaan tähtäävistä toimenpiteistä.

Satama ilmoitti toukokuun lopussa käynnistävänsä laajan toimenpideohjelman nopeuttaakseen strategisten ja taloudellisten tavoitteidensa saavuttamista.

Neljännes jää tappiolliseksi

Henkilöstövähennykset, ulkoistukset ja muut tehostamistoimet alentavat kustannustasoa vuositasolla noin kolmella miljoonalla eurolla. Tehostamistoimista aiheutuvien kertaluontoisten kustannusten arvioidaan olevan aiemmin ilmoitetun mukaisesti noin 1,3 miljoonaa euroa.

Uudelleenjärjestelyjen kuluvaraus kirjataan toisen vuosineljänneksen liiketulokseen, joka jää sen vuoksi selvästi tappiolliseksi.

Henkilöstöä siirtyy

Henkilöstövähennykset Suomessa kohdistuvat sekä Sataman laskuttamattomaan (7 henkilöä) että laskuttavaan henkilöstöön (48 henkilöä). Määräaikaisten työsuhteiden päättyminen sekä erilaiset vapaaehtoiset ratkaisut vähentävät Sataman henkilöstöä 22 henkilöllä.

Satama ulkoistaa 1.7. alkaen osan teknologiayksiköstään Siili Solutionsille. Liiketoimintasiirrossa neljätoista Sataman työntekijää siirtyy Siilin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Samassa yhteydessä on solmittu palvelusopimus, joka tarjoaa Satamalle Java-osaamisen resursointia.

Tytäryhtiö Mind on Moven tekstiviestipohjaisiin lisäarvopalveluihin keskittynyt liiketoiminta myydään MBO-kauppana 30.6. Kaupan yhteydessä Satamasta siirtyy kolme henkilöä.

Satama on tehnyt aiesopimuksen digitaalisen tapahtumamarkkinoinnin tuotantoon liittyvän liiketoiminnan siirtämisestä perustettavaan yhteisyritykseen. Satama jää yhtiöön vähemmistöosakkaaksi. Tässä yhteydessä arviolta seitsemän henkilöä siirtyy uuden yhtiön palvelukseen.

Sataman palveluksessa on henkilövähennysten jälkeen yhteensä noin 350 työntekijää Suomessa, Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.