Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liiketoiminta- ja johtamistaitoja vaaditaan entistä enemmän

Tietohallintojohtajille kasataan lisää paineita

2.8.2006 11:47 Tietohallintojohtajat pitävät johtamistaitoa ja liiketoiminnan ymmärtämistä entistä tärkeämpänä tehtävänsä menestyksekkään hoitamisen kannalta.

Dellin Euroopassa teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä tietohallintojohtajasta katsoo roolinsa vaativan entistä enemmän vaikuttamista johtoryhmätasolla.

Tietohallintojohtajille kasataan entistä enemmän paineita kasvattaa sijoitetun pääoman tuottoa, mutta silti heidän uskottavuutensa johtoryhmätasolla on usein vielä heikkoa. Yli puolet vastaajista kokee, ettei toimitusjohtaja pidä tietohallintojohtajaa todellisena liiketoimintajohtajana, Dell kertoo tiedotteessaan.

- Tietohallintojohtajan tehtävänkuva kehittyy ja laajenee; siinä tarvitaan entistä enemmän liiketoimintaymmärrystä, innovaatio- ja johtamistaitoja. Ja kuitenkin saman henkilön täytyy valvoa päivittäistä järjestelmien toimivuutta, mikä tuntuu edelleen vievän suurimman osan työajasta, huomioi Dell Emean (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) tietohallintojohtaja Robin Johnson.

Kun vain kymmenys vastaajista pitää it-kulujen vähentämistä tärkeimpänä tehtävänään, kolmannes kokee tärkeimmäksi liiketoiminnalliseksi tehtäväkseen saada enemmän irti annetusta budjetista. Siksi tietohallintojohdossa painotetaan nyt tavoitteita kasvattaa sijoitetun pääoman tuottoa ja it-investoinneista saatavaa hyötyä mieluummin kuin pelkkää kulujen leikkaamista.

Keitä tutkittiin?

Tutkimuksessa haastateltiin 39 Dellin tärkeimpien eurooppalaisten asiakkaiden tietohallintojohtajaa. Tutkimus toteutettiin 8. - 12. toukokuuta. Otos valittiin satunnaisotannalla tehtävänkuvan ja tittelin perusteella.

Vastaajat olivat tietohallintojohtajia (cio, chief information officer) tai vastaavia, joilla on päävastuu ja suurin toimivalta it-hankinnoissa. Vastaajat edustivat etupäässä teollisuus-, rakennus-, vähittäiskauppa-, terveydenhuolto, rahoitus- ja koulutustoimialoja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.