Monella ict-yrityksellä parannettavaa työtyytyväisyydessä
6.9.2006 16:12 Tänään julkaistun Tikas (Tiedossa kilpailukyvyn kasvua ict-yrityksille) -hankkeen loppuraportin mukaan monen ict-yritysten tulisi kiinnittää huomiota kehnohkoon työtyytyväisyyteen.
Työtyytyväisyys ei ole ict-yrityksissä kovin hyvällä tasolla, sillä 40 prosenttia alan ammattilaisista koki, että oma työtyytyväisyys ei yllä edes hyvälle tasolle.
Toimialan parhaat yritykset olivat onnistuneet saamaan aikaan luottamuksellisen ilmapiirin, löytäneet keinot todentaa lisäarvoaan sekä kyenneet yksinkertaistamaan tarjoamiaan ratkaisuja. Lisäksi parhaat yritykset ovat onnistuneet pitämään asiantuntijahenkilöstönsä tyytyväisenä. Haastatteluissa kävi ilmi, että tyytyväisyyttä kyetään parantamaan onnistumalla rekrytoinnissa, sitouttamisessa ja motivoinnissa.
Raportin mukaan ict-yritysten henkilöstö on toisaalta myös sitoutunutta, motivoitunutta, osaavaa ja keskenään toimeen tulevaa. Yleisimmäksi ongelmaksi koettiin, että henkilöstö ei saa riittävästi tietoa, tukea ja palautetta esimiehiltä. Riittämättömäksi koettiin myös työntekijöiden kehittymisen tukeminen. Lisäksi organisaation selkeys ja sisäisen toiminnan tehokkuus vaativat parannusta.
Kehittämisen varaa ict-yrityksillä on erityisesti toiminnan organisoinnin tehokkuudessa ja kannattavuudessa. Parhaat yritykset ovat tunnistaneet ydinosaamiseensa ja niiden menestys perustuukin vahvaan keskittymiseen ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.
Asiakkaat tyytyväisiä laatuun
Tuloksista tiedottaa kauppa- ja teollisuusministeriö. Raportin mukaan yrityksillä, joiden henkilöstö on tyytyväisintä, on myös korkein asiakastyytyväisyys ja paras liiketulos. Suurimmat erot menestyneiden ja heikompien yritysten välillä ilmenivät asiakkaan kokemassa hyödyssä ostamistaan palveluista tai tuotteista.
Ict-yritysten asiakkaat arvostavat eniten luotettavuutta, lisäarvoa ja laatua. Kokonaisuutena asiakkaat olivat tyytyväisiä ict-yritysten tuotteiden ja palveluiden laatuun sekä henkilöstön ammattitaitoon. Tyytymättömyyttä liittyi eniten myyntilupausten pitämiseen sekä lisäarvon osoittamiseen ja toteuttamiseen.
Ktm ja Euroopan Sosiaalirahasto rahoittivat vuosina 2002-2004 Tikas-hanketta, jossa analysoitiin suomalaisten ict-yritysten liiketoimintaosaamisen tasoa sekä toimialan parhaita toimintatapoja. Laaja tutkimusaineisto koostui 80 yritykselle tehdystä liiketoimintatutkimuksesta.
Yrityksistä tutkittiin asiakastyytyväisyyttä, henkilöstön työtyytyväisyyttä, kustannustehokkuutta ja taloudellista suorituskykyä. Lisäksi yritysten liiketoimintastrategioita ja niiden toimivuutta arvioitiin yritysjohdon ja loppuasiakkaiden haastatteluiden avulla.
Hankkeen toteutuksesta vastasi oululainen Onway Oy (hankkeen aloitusvaiheessa Trans Control Oy). Yhteistyössä olivat mukana lisäksi Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen TE-keskukset sekä Tietoalojen liitto ry, Finpro ja Ohjelmistoyrittäjät ry.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta
11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













