Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"En jaksa tätä tahtia 10 vuotta pitempään"

Veena Gudi rakentaa Mumbaissa Sanoman SAP:ia

Liikenteen takkuaminen on suuri ongelma Mumbaissa. Capgemini Intia järjestää työntekijöilleen työmatkakuljetuksia helpotaakseen liikkumista.

7.9.2006 12:23 Veena Gudi on yksi intialaisen it-ihmeen tekijöistä. Hänen kaltaistensa analyyttisesti ajattelevien, ahkerasti puurtavien ohjelmisto-osaajien varaan on rakennettu Intian parinkymmenen miljardin euron arvoinen offshore-bisnes.

Gudi tekee mumbailaisessa tiimissä helsinkiläisen Sanoma Oy:n SAP-järjestelmää. Hän on sovellusarkkitehti, joka toimii yhdeksänhenkisen tiimin yhteyshenkilönä Suomen Capgeminiin ja Sanomaan.

Kaunis, hillitty ja hieman ujo Gudi puhui työstään elokuussa Capgeminin Mumbain toimistolla. Yhtiöllä on Intiassa noin 5500 työntekijää, joista suuri osa istuu Mumbain neljässä avokonttorissa.

Gudi kehuu intialaisten kovaa työtahtia, mutta pitää sitä kuluttavana:

– En voi jatkaa työntekoa tällä tahdilla kymmentä vuotta pitempään.

Kahdella Suomen vierailullaan häntä on jaksanut kummastuttaa suomalaisten tapa lopettaa työpäivä jo kello neljältä. Itse hän työskentelee säännöllisesti yhdeksästä kuuteen. Lisäksi saattaa tulla palkattomia ylitöitä.

Gudi sanoo, että kaikkein halutuin uravalinta on it-ala. Ehkä osasyynä on se, että siellä on päästy viisipäiväiseen työviikkoon toisin kuin perusteollisuudessa, jossa töitä tehdään lauantaisinkin.

Intialaisilla on kova kiire. He paiskivat töitä nostaakseen koko maan elinkeinoelämän uudelle tasolle. Niin Gudi kuin monet muutkin puhuvat ponnisteluista samaan sävyyn kuin suomalaiset tapasivat puhua sotien jälkeisestä jälleenrakennusurakasta.

Ihmisille jää vain hyvin rajoitetusti aikaa harrastuksiin.

– Viikonloput vietän kotona, luen ja katselen elokuvia, Gudi sanoo.

Intia on ripeämpi

Gudilla, 27, on jo viisi vuotta työkokemusta. Hän aloitti Capgeminillä vuosi sitten. Sitä ennen mumbailainen sovellusarkkitehti oli töissä Punen kaupungissa, Mumbaista 170 kilometriä etelään toimivassa yrityksessä neljä vuotta. Niiden aikana hän teki töitä amerikkalaisille yrityksille, osan aikaa Yhdysvalloissa.

Amerikkalaiset ovat Gudin kokemuksen mukaan aikataulusitoutuneita, kun taas suomalaisissa projekteissa on tärkeää tehdä asiat laadukkaasti ja päästä hyvään lopputulokseen heti ensimmäisellä kerralla.

Intialaiset ja muiden kehittyvien maiden työntekijät ovat hänen mielestään ahkerampia, ripeämpiä ja pyrkivät nopeammin tuloksiin kuin amerikkalaiset tai eurooppalaiset.

Gudi antaa suomalaisista mairittelevan arvion.

– Suomalaiset ovat rehellisiä ja amerikkalaisia avoimempia ehdotuksille. Työskentely heidän kanssaan on mukavampaa.

Uusi eliitti

Veena Gudi kuuluu Intian uuteen eliittiin. Hänen palkkatasonsa on intialaisittain todella korkea.

– Palkkaani ei voi verratakaan opettajan palkkaan. Aloittelevan lääkärien palkka ei ole kovin hyvä, mutta asemansa vakiinnuttanut lääkäri voi ansaita minua enemmän.

Gudi on suorittanut tietojenkäsittelytieteen kandidaatin (BS, engineering, computers) tutkinnon Bombayn yliopistossa.

Hän asuu Uudessa Bombayssa, josta on vain puolen tunnin työmatka Capgeminin Office 1:een.

Uutta Bombayta kuvataan siistiksi, organisoiduksi, turvalliseksi ja rauhalliseksi kaupunginosaksi. Näillä termeillä ei voi juurikaan kuvata 20 miljoonan asukkaan Bombayta, tai Mumbaita, kuten virallinen nimi nykyään kuuluu.

Gudi rajaa omat tulevaisuuden suunnitelmansa tarkasti tekniikka-alueelle. Hän on kiinnostunut etenemään uralla, mutta ei halua siirtyä hallinnon tai bisneksen pariin.

– Teknisen tiimin vetäminen kiinnostaa minua. Mielestäni minulla on enemmän annettavaa teknisellä kuin hallinnollisella puolella.

Gudi on naimisissa, mutta perheessä ei ole lapsia. Hänen mukaansa lasten hankkimisen lykkääminen on yleistynyt perheissä, joissa molemmat puolisot tekevät uraa. Aviopuoliso järjestää koulutustapahtumia ja -kursseja Bollywood-teollisuudessa.

Kymmenen vuoden päästä hän toivoo olevansa pienen putiikin omistaja. Siellä myytäisiin hänen omia lasietsauksiaan.

Veena Gudi

Veena Gudi Capgeminin tuhannen hengen avokonttorissa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.