Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimitusjohtajaksi Kimmo Alkio Nokialta

F-Securen Risto Siilasmaa siirtyy uusien haasteiden pariin

Risto Siilasmaa

15.9.2006 12:26 F-Securen toimitusjohtaja ja perustaja Risto Siilasmaa siirtyy yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä hallituksen puheenjohtajaksi. Uutena toimitusjohtajana aloittaa marraskuussa Nokian Kimmo Alkio.

Risto Siilasmaa perusti F-Securen vuonna 1988 ja hän on ollut yhtiön toimitusjohtaja alusta asti. Yhtiö on kunnostautunut muun muassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan palveluntarjoajien kautta myytävissä tietoturvapalveluissa.

Yhtiö katsoo, että sen kasvu ja kannattavuus ovat kehittyneet hyvin viime vuosien aikana.

- F-Secure on vahvassa kunnossa. Viime vuosien tulokset ovat hyviä, ja strategiamme mukaisesti olemme pystyneet luomaan globaalin johtoaseman valitsemillamme ydinmarkkinoilla. Hallituksen puheenjohtajana tulen tukemaan toimitusjohtajaa – ennen kaikkea strategisten linjausten osalta, Risto Siilasmaa sanoo.

- Minulla on kaksi tavoitetta jäljellä olevalle työuralleni: uuden kansainvälisen kasvuyrityksen perustaminen ja jossakin maailman suurimmista yhtiöistä työskenteleminen. Molemmat tavoitteet liittyvät nykyistä intensiivisempään oppimiseen uudessa ympäristössä.

- Uuden yhtiön käynnistäminen antaisi minulle mahdollisuuden testata niitä oppeja, jotka F-Secure -aika on minulle antanut. Suuryrityksessä työskenteleminen taasen toisi näkyvyyttä ison organisaation prosesseihin sisältäpäin. Konkreettisten suunnitelmien tekemisen jätän kuitenkin marraskuulle, siihen asti jatkan täysillä F-Securen toimitusjohtajana, Siilasmaa linjaa.

Alkio tuntee F-Securen

Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Kimmo Alkio toimi maaliskuuhun 2005 saakka F-Securen varatoimitusjohtajana ja on sen jälkeen ollut Vice President -tehtävässä vastaamassa Consulting and Integration -liiketoiminnasta Nokian Networks-yksikössä.

Alkiolla on 20-vuotinen kokemus ict-alalta sekä operaattoreiden, suuryritysten että jakelukanavien parista.

- Globaali palveluntarjoajiin keskittyvä liiketoiminta on merkittävää koko ict-alalla ja uskon vahvasti sen aukaisemiin mahdollisuuksiin sekä tietojärjestelmien että mobiililaitteiden tietoturvapalveluiden tarjoamisessa, Alkio sanoo.

Kimmo Alkio

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.