Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Anders Bruse korvaa Marie Ehrlingin

Telian ja Soneran naittaja käskyttää Ruotsissa

Marie Ehrlingin tulevaisuudensuunnitelmat eivät ole vielä selvillä.

18.9.2006 15:40 Anders Bruse on tänään nimitetty TeliaSonera Swedenin uudeksi toimitusjohtajaksi Marie Ehrlingin päätettyä lähteä TeliaSonerasta noin neljän vuoden palveluksen jälkeen.

Ehrling on TeliaSoneran käytettävissä aina vuoden 2007 puoliväliin asti.

- Televiestintä on erittäin dynaaminen toimiala, ja markkina on voimakkaan muutoksen alla. Me TeliaSonera Swedenissä olemme onnistuneet säilyttämään markkina-asemamme viime vuosina kilpailun voimistuessa, samanaikaisesti kun käynnissä on suuri ja samalla tarpeellinen liiketoiminnan uudelleenorganisointi, Ehrling kommentoi.

- Mitä tulee tulevaisuudensuunnitelmiini, ei ole vielä selvää, mitä tulen tekemään.

Anders Bruse on syntynyt 1954 ja koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri, tekninen fysiikka. Bruse on ollut Telian/TeliaSoneran palveluksessa vuodesta 1989 lähtien ja hän toimi vuonna 2002 Telian ja Soneran yhdistymisen projektijohtajana.

Viimeksi Bruse toimi TeliaSonera Swedenin Products- and Services -yksikön johtajana. Ennen TeliaSoneraa Anders Bruse on muun muassa työskennellyt Ericssonilla ja Vattenfallenilla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.