Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Innovaatiojärjestelmät ovat hankalia.

Innovaatiorahaa makaa käyttämättä

Mika Kautonen
Kuva: netti

19.9.2006 10:45 Yritysten kyky käyttää tarjolla olevia innovaatiojärjestelmiä vaihtelee suuresti. Kaikkein pienimmille yrityksille innovaatiotuki on korkeimman aidan takana.

- Tarjolla on paljon mahdollisuuksia, mutta ne jäävät suurelta osin käyttämättä. Yleisin syy on aikapula, projektipäällikkö Mika Kautonen Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen Tieteen, teknologian ja innovaatiotutkimuksen ryhmästä sanoo.

Kautonen on tutkinut innovaatiojärjestelmiä yritysten näkökulmasta väitöskirjaansa. Kautonen myöntää, että järjestelmät ovat hankalia.

- Pitäisi vain uskaltaa. Järjestelmät oppii niitä käyttämällä.

Kautonen näkee, että innovaatiotoiminta on pitkälti tahdon asia. Aikapula syntyy usein työn huonosta organisoinnista tai johtamisesta.

Osansa saa myös innovaatiomyönteiseksi julistautunut yhteiskunta. Siltä Kautonen odottaa nykyistä jämerämpiä ja kouriintuntuvampia toimia todellisten innovaatioiden tueksi.

- Julkisen rahoituksen osuudet ovat jo kasvaneetkin, mutta tarvittaisiin vielä voimakkaampaa painetta innovaatiorahoituksen kysyntään, jotta useammat yritykset lähtisivät mukaan.

Kautonen sanoo Suomen olevan helppo yritysympäristö suurille ja keskisuurille yrityksille, mutta vaikean pienille.

- Pienissä yrityksissä yrittäjä joutuu pyristelemään. Lisäksi uuteen yritystoimintaan kannustavat toimet ovat kaikki hirveän pieniä. Tarvittaisiin kerta heitolla iso paketti tyyliin kaksi vuotta ilman veroja, Kautonen päättelee.

Jutun kirjoitti: Anne Karppinen

Anne Karppinen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.