Töihin tahtovalta kysytään nyt asennetta
22.9.2006 12:19 Koulutuksella ja kokemuksella on yhä merkitystä työnhakijan markkina-arvon kannalta, mutta ratkaisevinta työn saannin kannalta on oikea asenne, paljastaa ruotsalaisyritys Poolian tutkimus.
Työnhakijoiden käsitys siitä, mikä mahdollista työnantajaa kiinnostaa, kaipaa päivittämistä, tuore tutkimus vihjaa.
Kun hakijat uskovat oikeanlaisen koulutuksen, kokemuksen ja asenteen painavan valintatilanteessa yhtä paljon, on työnantajilla mielessään ensisijaisesti oikea asenne. Työnantajien mukaan asenne ratkaisee työnhakijan valinnassa 40-prosenttisesti, kokemus 32-prosenttisesti ja koulutus vasta 28-prosenttisesti, kertoo ruotsalainen Poolia-yhtiö uusimman Kompetensindikator-tutkimuksensa tuloksista.
Koulutuksen merkitys on tutkimuksen mukaan painavin kaikkien suurimmissa yrityksissä, mutta niissäkin työnhakijan oikea asenne ajaa sekä koulutuksen että kokemuksen ohi.
Hakija haluaa viihtyä työssään
Muun muassa talous-, hallinto- ja it-alan tehtäviin erikoistuneen rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyhtiö Poolian mukaan myös työnantajien olisi syytä päivittää mielikuvansa siitä, mitä työnhakijat potentiaaliselta palkkansa maksajalta odottavat.
Toimihenkilöt ja akateemiset työnhakijat odottavat tutkimuksen mukaan työnantajaltaan hyvän palkan ohella yhä useammin vaihtelevia työtehtäviä ja mahdollisuutta viihtyä työssä. Työantajat puolestaan uskoivat ensisijaisesti vaihtelevien työtehtävien ja mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen houkuttelevan hakijoita avoinna oleviin tehtäviin.
Työssä viihtymistä työnantajat eivät tutkimuksen mukaan nostaneet vapaamuotoisissa vastauksissaan esiin lainkaan, ja peräti 15 prosenttia työnantajista uskoi, ettei työnhakijoita tarvitse erityisemmin houkutella millään.
- Ilmeisesti niillä, jotka etsivät oikeanlaista ja niillä jotka etsivät oikeaa työtä, on melko huoo käsitys siitä, miten toisella puolella ajatellaan. Näiden lukujen pitäisi toimia herätyskellona monille, Poolian toimitusjohtaja Erik Strand kommentoi tutkimuksen tuloksia yrityksen lehdistötiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











