Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maakohtaisia vetäjiä ei enää tarvittu

Kempas organisoi itsensä tarpeettomaksi

3.10.2006 16:19 -Toimitusjohtaja on hyvä organisoija silloin, kun hän on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, kertoo Fujitsu Siemensin toimitusjohtajan tehtävistä eronnut Harri Kempas. Häntä odottaa nyt kalastelu Vesijärvellä.

Kempas kertoo olleensa mukana suunnittelemassa Fujitsu Siemensin uutta organisaatiota, jossa Pohjolan maaorganisaatiot lyötiin yhteen.

Yhtiön toiminnot organisoidaan kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka kukin kattavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan ja joilla on oma vetäjänsä.

Aiemmin lähinnä asiakkaiden koon mukaan organisoidut toiminnot muuttuvat käyttöönotettavan mallin mukaisesti Value-, Volume- ja Consumer-toiminnoiksi.


Uuden uuden suunnan mukaan maakohtaisia vetäjiä ei enää tarvita.

Aika singahtaa ulos

- Katsoin, että tässä vaiheessa oli hyvä singahtaa ulos yhtiöstä, Kempas huomauttaa.

Kempas arvelee pysyvänsä tulevaisuudessakin ict-alalla. Haku ei kuitenkaan ole päällä, eikä kiirettä ole.

- Onhan tässä vuosien varrella tietotaitoa alalta hankittu. Sitä paitsi ict on laajenemassa Suomessa, ja kulutuselektroniikkakin on lähestymässä sitä. Volyymi, kanava ja logistiikka ovat myös kehittyneet

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.