Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Initan ay-liike heikko

Nokian tehtaalta puuttuu ay-liike

Nokian työntekijöillä Chennaissa ei ole ay-liikettä.
Kuva: Matti Remes

3.10.2006 11:17 Nokian matkapuhelintehtaalla Chennaissa ei ole toimivaa ammattiyhdistystä. Tämä johtuu kuitenkin enemmän Intian ay-liikkeen heikkoudesta kuin suomalaisyhtiön nuivasta suhtautumisesta työntekijöiden järjestäytymiseen.

- Meillä ei ole mitään sitä vastaan, jos työntekijät haluavat perustaa ammattiliiton, Nokian johtaja Jukka Lehtelä vakuuttaa.

Intian tilastoidusta työvoimasta vain 6-8 prosenttia on järjestäytynyt. Suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat ay-liitot ovat julkisella sektorilla. Niiden uskottavuutta ovat kuitenkin syöneet sisäiset riidat ja läheiset suhteet puolueisiin, erityisesti maan kommunistisiin puolueisiin.

Ulkomaisten yhtiöiden omistamissa tehtaissa ammattiliitto on harvinaisuus. Kansainvälisen metallityöväenliiton IMF:n Delhin-toimistoa johtava S. Somanathan sanoo, että monet yritykset yrittävät estää riippumattoman ammattiliiton perustamisen.

- On tavallista, että työnantajan avustuksella yritykseen perustetaan yhdistys, joka on täysin yhtiön johdon talutusnuorassa.

Erityisen paljon ongelmia on ollut japanilaisissa tehtaissa, Somanathan valittelee. Esimerkiksi syyskuussa Hondan autotehtaan määräaikaiset työntekijät olivat useita päiviä lakossa. He vaativat itselleen samaa palkkaa ja muita etuuksia kuin vakituisilla työntekijöilläkin.

Suomalaisten yritysten toiminnasta Somanathan ei ole tähän mennessä löytänyt huomautettavaa. Huhtikuussa Nokian tehtaalla vieraili suomalainen ay-delegaatio. Sen mukaan yhtiö on hoitanut vastuullisesti henkilöstöasiansa Intiassa.

- Suomalainen yritys ei joudu ongelmiin, jos se noudattaa täällä samoja pelisääntöjä kuin kotimaassakin, Somanathan evästää.

Jutun kirjoitti: Matti Remes

Matti Remes

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.