Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaistutkimus:

Suhteet ovat kovaa valuuttaa työmarkkinoilla

Kuva: Mika Lahdensivu

30.10.2006 09:48 Tukholma - Koulutus on työnhakijalle tukeva pohja, mutta kontaktit ovat vähintään yhtä kovaa valuuttaa sille, joka mielii menestyä. Ruotsissa työllistymistä tutkineen Alireza Behtouin mukaan hyväpalkkaiseen työhön pääsee verraten helposti juuri sosiaalisen pääoman avulla.

Hyvää palkkaa ja vakaata työmarkkina-asemaa tavoittelevan kannattaa miettiä, kenen kanssa viettää aikaansa, vihjaa ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa perjantaina tarkastettu väitöstutkimus.

Kaikkiaan kahdentuhannen äskettäin työllistyneen kontaktiverkostoa kartoittaneessa tutkimuksessa parhaimmista palkoista ja vakaammasta työmarkkina-asemasta näyttivät nauttivan ne, joilla oli eniten kontaktien muodostamaa sosiaalista pääomaa. Sen arvoa taas mitattiin sillä, millaisissa ammateissa itse kunkin tuttavat työskentelivät.

Työllistymiseen ja asemaan työmarkkinoilla vaikuttivat tutkimuksen mukaan myös muut seikat, jotka toisaalta saattavat olla yhteydessä kontaktiverkostonkin muodostumiseen. Esimerkiksi Euroopan ulkopuolelta kotoisin olevilla maahanmuuttajilla synnyinseutu ja ammatti olivat yhteydessä toisiinsa vahemmin kuin ammatti ja koulutus, vaikka henkilö olisi hankkinut koulutuksensa enimmäkseen Ruotsissa, tutkimustulokset kertovat.

Puolet töistä välitetään puskaradion kautta

Väitöskirjassaan Alireza Behtoui kertoo noin joka toisen työpaikan täyttyvän Ruotsissa epävirallisten kanavien kautta. Mahdollisuuksia hyväpalkkaisen työn saamiseen tätä tietä on erityisesti syntyperäisillä ruotsalaismiehillä.

Naisten palkkoja tarkasteltaessa erot virallisten ja epävirallisten työnvälityskanavien kautta saaduissa töissä olivat huomattavasti pienempiä kuin miehillä. Myöskään naisen syntyperällä ei asian suhteen ollut tuntuvaa merkitystä, tutkimus paljastaa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kommentit (2)

Huono 0
Tukholma - Koulutus on työnhakijalle tukeva pohja, mutta kontaktit ovat vähintään yhtä kovaa valuuttaa sille, joka mielii menestyä. Ruotsissa työllistymistä tutkineen Alireza Behtouin mukaan hyväpalkkaiseen työhön pääsee verraten helposti juuri sosiaalisen pääoman avulla.
Digitoday
Huono 0
"Naisten palkkoja tarkasteltaessa erot virallisten ja epävirallisten työnvälityskanavien kautta saaduissa töissä olivat huomattavasti pienempiä kuin miehillä. "

Jännä huomio kun eleensä puhutaan että naisilla olisi paremmat sosiaaliset verkostot. Ovatko miehet sitten opportunistisempia sosiaalisissa suhteissaan (hyväveliverkosto)?
Kommentaattori
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.