Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Motivoi oikein

Tutkimus: Liian hyvä palkka laiskistaa ja veltostaa

Kun palkka on riittävän suuri, palkankorotus ei enää välttämättä lisää motivaatiota.
Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

2.11.2006 12:52 Ylimitoitetun palkan maksaminen on löysää ja huonoa johtamista, joka ei palvele työntekijää eikä työnantajaa, väittää konsulttiyhtiö MPS tuoreessa tutkimuksessaan.

Aivan kuten liian pieni palkka, myös ylimitoitettu palkka syö työmotivaation. Kun työntekijä tottuu liian helppoon, hän alkaa taantua, kertoo MPS:n tutkimus.

– Kun avainhenkilöitä palkitaan, täytyy ensin selvittää mikä heitä motivoi – jokaisesta avainhenkilöstä erikseen, sanoo palkitsemisen asiantuntija Eija Holmström MPS:stä.

– On surullista, ettei johto Suomessa edelleenkään oivalla, mikä työntekijöitä motivoi, hän jatkaa.

Holmström muistuttaa, ettei palkitseminen ei ole sama asia kuin palkka, eikä palkitseminen ole välttämättä lainkaan rahaa.

– Palkitseminen syntyy työntekijän motivaatiotekijät selvittämällä. Motivaatio taas on sidoksissa tarvehierarkiaan. Tarvehierarkian alimmalla tasolla olevat perustarpeet tyydytetään ensin. Kun ne on täytetty, rahan merkitys pienenee. Motivaation täytyy syntyä muuta kautta.

Hyvän esimiestyön merkitys on motivoinnissa ratkaiseva.

– Esimiehen on kyettävä laittamaan itsensä likoon, oltava läsnä ja välitettävä aidosti. Tämä ei tietysti ole hyvä uutinen johtajalle. On paljon helpompi olla "tuokaa sitä työhyvinvointia, paljonko se maksaa" - linjalla, mutta ei se toimi, sanoo MPS Finlandin toimitusjohtaja Mia-Riitta Kivinen.

Palkitseminen, palkka - ja henkilöstöhallinto sekä yrityksen strategia ovat kaikki kiinteästi yhteydessä toisiinsa ja niitä tulisi tarkastella kokonaisuutena, muistuttaa Holmström.

Usein käy niin, että srategia on mietitty, mutta sitä ei ole viety loppuun. Eikä henkilöstö ymmärrä omaa rooliaan strategiassa.

Silti tiedetään, että kun ihminen tuntee hallitsevansa työnsä, hän voi paremmin.

– Tähän mennessä en ole urallani törmännyt ihmiseen, joka ei haluaisi selviytyä työstään hyvin, Holmström sanoo.

– Hälläväliä-asenteen takana on aina jotain muuta, joko huonoa esimiestyötä tai ongelmia viihtyvyydessä.

MPS julkaisi hiljattain Pohjoismaissa ja Virossa toteutetun tutkimuksen, jossa kysyttiin johdon käsityksiä avainhenkilöistä. Tutkimuksessa ilmeni, että suomalaisjohtajat tunnistavat avainhenkilöiden merkityksen, mutta ovat huolissaan näiden sitoutumisesta ja uskovat näiden lähtevän paremman palkan perään.

Jutun kirjoitti: Heidi Hagelin

Heidi Hagelin

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.