Nettimoguli Mika Salmi kulkee omia polkujaan

Mika Salmi
9.11.2006 11:53 MTV Networksin suomalaisvahvistus on aina ollut edellä aikaansa. Nyt osaaminen pääsee tiukkaan testiin.
Minulta odotetaan valtavasti, Mika Salmi naurahtaa toimistollaan San Fransiscossa.
- Teenpä mitä tahansa, se ei ole tarpeeksi
Takana on ensimmäinen työpäivä MTV Networksin Global Digital Median pääjohtajana - tehtävä, johon Salmi nimitettiin viime viikolla pitkään jatkuneen spekuloinnin päätteeksi.
Uudella johtajalla on seuraava vuosi aikaa tehdä digiviihteen dinosaurukseksi pilkatusta mediatalosta yhtä suosittu kuin musiikkikanava MTV oli 20 vuotta sitten. Missio, jota moni pitää mahdottomana.
- En välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Aloitan puhtaalta pöydältä, mutta tiedän, ettei tätä moni kadehdi.
Suomesta Mika Salmi lähti kolmevuotiaana, kun ammattijääkiekkoilijana työskennelleen isän työ vei Yhdysvaltoihin.
Salmi valmistui Wisconsinin yliopistosta vuonna 1987, josta tie vei New Yorkin kautta Ranskaan kauppakorkeakouluun.
Opiskelun ohella Salmi työskenteli levy-yhtiö EMI:n palveluksessa.
Pariisissa Salmi löysi pieneltä kaapelikanavalta hauskoja, kummallisia juonenkäänteitä sisältävät leffapätkät. Kipinä syttyi: Salmesta tuli lyhytelokuvafriikki.
Seattleen palattuaan Salmella oli liikeidea: yritys, joka luo nettiin viihdevälipaloja.
Hän keräsi ystäviltä ja perheeltään kasaan miljoonan dollarin alkupääoman ja perusti atomfilms.comin, ensimmäisen lyhytelokuvien ja animaatioiden ostamiseen sekä markkinointiin erikoistuneen nettisaitin.
Nettikuplan puhjettua vuonna 2001 Atom yhdistyi online-pelejä levittävään Shockwaveen.
Syntyi Atom Entertainment, Yhdysvaltain suurin yksityinen verkkoviihdeyritys, jonka sivustoilla pistäytyy kuukausittain yli miljoona surffaajaa.
Ostotarjouksia edelläkävijä sai vuosien varrella runsaasti. Myöntävästi Salmi vastasi vasta viime elokuussa MTV Networksille, joka osti Atomin kylkeensä 200 miljoonan dollarin hintalapulla.
Digiviihdemogulin missiona on luoda MTV Networksista vakavasti otettava kilpailija nuorten suosimille verkkosivuille, YouTubelle ja MySpacelle.
- MTV:n nettipalvelut ovat tällä hetkellä vanhanaikaisia. Minun tehtävänäni on nykyaikaistaa niitä niin, että saiteistamme tulee relevantteja, Salmi muotoilee.
Hän myöntää, että kymmenen vuotta sitten pesti MTV:llä ei olisi tullut kysymykseenkään.
- Olisin ilman muuta vastannut kieltävästi. Nyt suuret mediatalot ovat muuttuneet niin, että elämme erittäin mielenkiintoista aikaa. Nään tämän ainutlaatuisena mahdollisuutena.
Synnyinmaassaan nettimoguli vierailee vähintään kerran vuodessa.
- Suomi tuntuu niin puhtaalta joka suhteessa. Elämä on siellä niin paljon rauhallisempaa ja jollain tavalla syvempää. Elintasokin on jo Yhdysvaltain luokkaa, ellei parempikin, Mika Salmi pohtii.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













