Työ saa tekijöiltään kahdeksikon
8.12.2006 07:39 Suomalainen työelämä on kahdeksikon arvoinen, sanovat palkansaajat. Sekä tasapuolisen kohtelun, voimavarojen että kannustavuuden osalta arvosanat ovat kuitenkin lievässä laskussa ja vain työpaikan varmuus nousussa, työministeriön barometri kertoo.
Noin puolet suomalaisista palkansaajista pitää työtään henkisesti rasittavana. Fyysisesti rasittavana työtään pitäviä on noin kolmannes. Tästäkin huolimatta suomalaiset antavat työelämälle joulutodistuksen, jossa keskiarvo yltää peräti kahdeksikkoon, kertovat työministeriön työolobarometrista julkaistut ennakkotiedot.
Työministeriön teettämässä barometrissa työelämän laatua on mitattu neljällä ulottuvuudella. Niistä työpaikan varmuus on ainoa, joka on selvästi parantunut kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kaikkien kolmen muun eli tasapuolisen kohtelun, voimavarojen sekä kannustavuuden arvosanat ovat lievästi alentuneet. Eri sektoreista teollisuudessa kehitys on ollut myönteisintä ja kielteisintä muutos on ollut kunnissa.
Yksityisellä sektorilla tulevaisuususkoa
Vuonna 2006 työllisyyttä koskevat odotukset ovat selvästi parantuneet ja työttömyyden pahenemista pelkäävien osuus on puolittunut edelliseen vuoteen verrattuna. Oman työpaikan taloutta koskevat odotukset ovat samanlaisia, mutta vain yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla työpaikkansa talouden heikkenemistä odottavia on lähes kolminkertainen määrä hyvään kehitykseen uskoviin verrattuna.
Kaikilla sektoreilla on enemmän henkilöstöä lisänneitä kuin vähentäneitä työpaikkoja. Uusista työpaikoista 34 prosenttia oli vakinaisia ja sama määrä oli määräaikaisia tai tilapäisiä.
Vakinaisten työsuhteiden osuus on ollut hitaassa kasvussa usean vuoden ajan. Tämä ei päde kuitenkaan kuntasektoriin, jossa määräaikaisten työsuhteiden osuus kasvoi edelleen vuonna 2006.
Ylemmät toimihenkilöt ylitöissä korvauksetta
Korvattuja tai korvauksettomia ylitöitä teki elo- syyskuussa teki 47 prosenttia palkansaajista. Osuus on pysynyt kolme vuotta samana.
Monelle ylityöt eivät tuo lisätienestejä. Kaikkiaan noin 300 000 palkansaajaa teki elo-syyskuussa ylitöitä korvauksetta, barometri paljastaa.
Korvauksettomat ylityöt ovat hyvin tavallisia ylemmillä toimihenkilöillä, joista joka neljäs teki niitä. Alemmilla toimihenkilöillä vastaava osuus on vain kymmenen prosenttia ja työntekijäasemassa olevilla korvauksettomia ylitöitä tehneiden osuus jää kolmeen prosenttiin.
Moni tallettaa työaikaa
Enemmistö palkansaajista voi tallettaa ylityötunnit myöhempiä vapaita varten. Säästöön kerääntyneitä työtunteja voi käyttää kokonaisina vapaapäivinä 47 prosenttia palkansaajista. Eniten tällaisia työaikajärjestelmiä, joita kutsutaan myös työaikapankeiksi, on käytössä valtiolla ja vähiten niitä on kuntien työpaikoilla.
Miltei yhdeksän kymmenestä palkansaajasta, jolla on mahdollisuus kokonaisten työpäivien mittaisiin työaikajoustoihin, on hyvin tyytyväinen käytössä olevaan järjestelmään.
Sairauspoissaolot laskussa
Sairauspoissaolojen määrä on vuonna 2006 ollut hienoisessa laskussa. Samaan aikaan sairauslomat ovat kuitenkin pidentyneet.
Työministeriön mukaan miehet olivat vuoden aikana poissa työstä keskimäärin 7,3 päivää ja naiset 10,3 päivää. Valtaosa sairauspoissaoloista kestää päivän tai kaksi. Silti sairauspoissaolojen keskipituus oli 15,3 päivää vuodessa.
Iän karttuessa sairauspoissaolot pitenevät. Kuitenkin eniten sellaisia palkansaajia, jotka eivät olleet vuoden aikana päivääkään poissa sairauden takia, on eniten kaikkein nuorimmissa ja kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Koko palkansaajakunnasta kolmanneksella on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 90 prosenttia sanoo suoriutuvansa normaaleista töistä, barometri kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä
10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













