Huono viitoitus urapolulla turhauttaa henkilöstöä
18.12.2006 14:36 Ahkerista työntekijöistä voi helposti tulla turhautuneita työntekijöitä, vihjaa tuore brittitutkimus. Uralla etenemiseen olisi omasta mielestään eväitä joka toisella, mutta vieläkin useammat uskovat etenevänsä vain työnantajaa vaihtamalla. Moni ei yksinkertaisesti tiedä, miten omassa organisaatiossa edetään.
Moni palkansaaja odottaa työnantajaltaan jotai muutakin kuin joululahjaa, vihjaa Investors in People -yrityksen Britanniassa teettämä tutkimus.
Lähes joka toinen brittipalkansaaja on omasta mielestään ansainnut jonkinlaisen edistysaskelen urallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Usko uralla etenemiseen nykyisen työnantajan palveluksessa on kuitenkin heikko: 60 prosenttia uskoo työpaikan vaihtamisen olevan ainut etenemisvaihtoehto.
Pitäisikö pomojen siis jaella entistä avokätisemmin palkankorotuksia ja parempia titteleitä? Tutkimuksen tuloksia lehdistötiedotteessa kommentoivan johtaja June Williamsin mukaan ei:
- Johtajien pitäisi muistaa, että etenemisessä ei ole kyse vain uudesta tehtävänimikkeestä tai palkankorotuksesta. Monille työntekijöille uusien haasteiden saaminen on vieläkin tärkeämpää. Ilman uusia haasteita kiusaus niiden toisaalta etsimiseen vain kasvaa.
Avoin viestintä avuksi
Käytännössä työntekijät viihtyisivät nykyisessä työpaikassaan paremmin jo entistä avoimemman viestinnän avulla, tutkimustulokset paljastavat.
Turhautumisen takana on usein yksinkertaisesti tiedon puute. Yli puolet kyselyyn vastanneista 1300 britistä sanoi, että oman organisaation henkilöstöpolitiikka muistutti lähinnä mysteeriä, mitä itse kunkin uralla etenemiseen tulee. Kolmas vastaajista uskoi niin ikään tulleensa sivuutetuksi tällaisissa tilanteissa. Heistä yli puolella ei ollut tietoa, miksi näin oli käynyt ja joka viides, jolle syyt oli selitetty, ei ollut niitä omien sanojensa mukaan ymmärtänyt.
- Tutkimus tuo selvästi esiin epäonnistuneen viestinnän vaarallisuuden. Työntekijöille ei aina voida luvata ylennyksiä, mutta, miten esimiehet viestivät asiasta, voi vaikuttaa suuresti työntekijän motivaatioon. Esimiesten tulisi paljon selvemmin viestiä eri mahdollisuuksista ja luoda toimintasuunnitelmia auttaakseen työntekijöitä tavoitteidensa saavuttamisessa, Williams toteaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












