Yrittäjyyden viehätys nousussa
27.12.2006 11:36 Yrittäjyys kiehtoo yhä useamman mieltä. Jopa 46 prosenttia suomalaisista pitää yrittäjänä toimimista erittäin tai melko houkuttelevana, Suomen Jobs and Society ry raportoi.
Suomalaisten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut merkittävästi. Suomen Jobs and Society ry:n marraskuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan peräti 46 prosenttia suomalaisista pitää itsenäisenä yrittäjänä toimimista erittäin tai melko houkuttelevana. Vuotta aiemmin luku jäi 38 prosenttiin. Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen haastateltiin 15-64 -vuotiaita suomalaisia.
Myös uusyrityskeskusten neuvonta jatkaa ennätysvauhdissa. Tammi-syyskuussa 2006 uusyrityskeskusneuvonnassa kävi yli 11 000 asiakasta. Neuvonnan tuloksena näiden yhdeksän kuukauden aikana syntyi yli 4 500 uutta yritystä.
Suomen Jobs and Society ry arvioi uuden yritysten määrä nousevan vuoden loppuun mennessä kuuteentuhanteen, mikä tarkoittaisi lähes 7500 henkilön työllistymistä uusien yritysten myötä.
Moni työssäkäyväkin tahtoo starttirahaa
Uusyrityskeskukset kertovat antaneensa tammi-syyskuussa lähes 3 700 starttirahalausuntoa. Kasvua edellisestä vuodesta on kirjattu viisi prosenttia. Työssäkäyvien osuus starttilausunnoista on arviolta noin kolmannes.
Työttömien osuus uusyrityskeskusten asiakkaista on laskenut 37 prosenttiin ja työssäkäyvien osuus on noussut 48 prosenttiin. Loput 15 prosenttia ovat opiskelijoita tai työelämän ulkopuolelta tulleita.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Novell ja Microsoft kehittävät yhdessä Linux-hallintaratkaisuja
26.05.2008 Ohjelmistoyhtiö Novell on kertonut Microsoft-yhteistyöstä, jonka tavoitteena on kehittää edistyneitä Linux-hallintaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Vanha iPhone-malli loppui Applen verkkokaupasta
26.05.2010 Laitevalmistaja Apple on poistanut omasta verkkokaupastaan kaksi vuotta sitten markkinoille tulleen iPhone 3G -mallin.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi












