Ulkomaankomennukselta palaava kaipaa haasteita
17.1.2007 09:01 Ulkomaankomennukset kasvattavat itseluottamusta sekä tietoa omista kyvyistä ja päämääristä. Monet kokevat myös identiteettinsä muuttuneen, eikä kotiinpaluu silloin aina tunnu helpolta. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan monet palanneista etsivät halukkaasti uutta haastetta - tarvittaessa vaikka toisen työnantajan luota.
Ulkomaankomennuksilta palaavat tarvitsevat tukea myös paluuvaiheessa. Palaajille tulisi tarjota uusia, merkittäviä haasteita, jotta kansainvälinen kokemus saadaan yrityksen käyttöön, tuore väitöstutkimus muistuttaa.
Vaasan yliopistossa perjantaina väittelevän Eeva Kohosen mukaan ulkomaankomennus on monille syvällinen kokemus ja muuttaa usein myös ulkomailla työskentelevän identiteettiä. Sitä ja sen seurauksia lähettävät yritykset eivät aina tiedosta parhaalla mahdollisella tavalla.
Muutoksen kokeneet hakevat uutta haastetta
Ulkomailla työskentely lisää itseluottamusta ja laajentaa tietoisuutta omista kyvyistä ja päämääristä, mutta ei suinkaan vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Ulkomaankomennuksilta palanneet voidaankin Kohosen mukaan jakaa kolmeen ryhmään: identiteettimuutoksen kokeneisiin, tasapainoryhmään sekä niihin, jotka eivät kokeneet identiteettinsä muuttuneen ulkomaankomennuksen aikana.
Noin puolelle Kohosen haastattelemista työntekijöistä ulkomailla vietetty aika - yksi tai useampi ulkomaankomennus - ei merkinnyt identiteetin muutosta. Tasapainoryhmään kuuluvien kokemuksissa sen sijaan korostui yhtä aikaa sekä kohdemaan kulttuuriin sopeutuminen että kasvanut tietoisuus suomalaisesta identiteetistä.
Varsinaisen identiteettimuutoksen Kohonen näkee ulottuvan sekä ammatilliseen että kulttuuriseen identiteettiin. Keskeistä tässä ryhmässä on hänen mukaansa kulttuuri- tai tehtävähaasteesta selviytyminen ja halu löytää uusi tehtävähaaste joko kotimaassa tai ulkomailla.
Kotimaassakin voi kokea kodittomuutta
Paluu entiseen työpaikkaan ja kulttuuriin ei välttämättä ole kovin helppoa - ei varsinkaan niille, jotka kokivat identiteettinsä muuttuneen ulkomailla työskentelyn myötä. Kohosen haastattelemat työntekijät kertoivat muun muassa paluu jälkeen ilmenneestä sisäisesttä levottomuudesta, kodittomuuden tunteesta ja kaipauksesta takaisin kohdemaahan.
Paluuvaiheeseen liittyvä tyytymättömyys selittyy Kohosen mukaan sillä, että toiveissa elävää uutta haastetta ei vielä ole löydetty. Identiteettimuutoksen kokeneilla oli ehkä juuri siksi myös muita enemmän halua työpaikan vaihtoon.
Kohonen haastatteli tutkimukseensa yli kahtakymmentä ulkomaankomennukselta palannutta työntekijää, jotka edustivat tunnettuja kansainvälisiä teollisuusyrityksiä eri puolilta Suomea. Haastateltujen joukossa oli sekä yhdellä että useammalla komennuksella olleita. Heidän ulkomailla kertyneiden työvuosiensa määrä vaihteli kahdesta kahteenkymmeneen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi











