Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaistutkimus:

Lihavuus vie ennenaikaiselle eläkkeelle

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

29.1.2007 08:20 Ylipainoiset miehet ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle huomattavasti useammin kuin normaalipainoiset, ruotsalaistutkimuksen tulokset kertovat. Vaaka tosin ei yksiselitteisesti paljasta, kuka joutuu eläkeputkeen.

Ylipainon on arveltu hidastavan uralla etenemistä, mutta ruotsalaistutkimuksen mukaan se yhdistyy varsin usein koko työuran ennenaikaiseen katkeamiseen.

Lihavan miehen päätyminen pitkäaikaissairaille maksettavan tuen tai sairauseläkkeen varaan kesken työuran on keskimäärin 46 prosenttia todennäköisempää kuin normaalipainoisen, kertovat 12-vuotisen seurantatutkimuksen tulokset. Vaakaa ei kuitenkaan voi käyttää suoraviivaisten johtopäätösten apuvälineenä, sillä muun muassa asuinpaikka ja sosiaaliset tekijät tuntuvat tuloksissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla todennäköisyys työelämästä putoamiseen osoittautui tutkimuksessa maan keskiarvoa pienemmäksi.


Ennenaikaisesti työelämästä sairauseläkkeelle joutuvat tutkimuksen mukaan jossain määrin todennäköisemmin myös yksin elävät kuin naimisissa olevat työntekijät, mitä selitetään muun muassa sosiaalisen verkoston myönteisellä vaikutuksella. Varhaista eläkeputkeen joutumista selittää lisäksi oma tai vanhempien matala koulutustaso.

Lääkärin näkemyskin voi vaikuttaa

Sairauseläkkeelle päätymistä voi tutkimusraportin mukaan edistää terveydellisten tekijöiden ohella se, miten lääkäri suhtautuu ylipainoiseen potilaaseensa.

- Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lääkäreillä on kielteisiä asenteita ylipainoisia ihmisiä kohtaan, tutkimusraportissa todetaan ja arvellaan lääkärien ehkä joskus tulkitsevan lihavien asiakkaidensa työ- ja toimintakyvyn heikommaksi kuin se tosiasiassa on.

Tutkimusraportin on julkaissut Tukholman maakäräjien yhteydessä toimiva Kansanterveyden keskus. Johtopäätökset perustuvat kahden laajan tutkimuksen tuloksiin.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kommentit (5)

Huono 0
Ylipainoiset miehet ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle huomattavasti useammin kuin normaalipainoiset, ruotsalaistutkimuksen tulokset kertovat. Vaaka tosin ei yksiselitteisesti paljasta, kuka joutuu eläkeputkeen.
Taloussanomat
Huono 0
ei haittais yhtään jos pääsis aikaisemmin eläkkeelle!
Huono 0
"ei haittais yhtään jos pääsis aikaisemmin eläkkeelle!"

yep, ja sitten vaan tehokas
laihdutus- ja tervehtymiskuuri päälle ja pitkää ikää...?!

tää kvartaaliekonomia on sairas(tuttava) systeemi !
työt on katkolla aina 3kk välein
Huono 0
Koska keskustellaan hoitohenkilökunnan lihavuudesta. Hehän ovat alan asiantuntijoita joiden pitäisi olla myös esimerkkinä "asiakkaille"
Huono 0
Ruotsalainen tutkimus nostaa eislle tärkeän asian eli soiaaliryhmittäiset terveyserot. Suomessahan hyvin ja huonosti koulutettujen välinen terveys ja eliniän ennuste on jatkuvasti kasvamassa.

Lihavuus on lisäämässä terveyseroja etenkin naisilla, sillä heillä hyvin ja huonosti koulutettujen ero lihavuuden esiintyvyydessä on huomattava.

Koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta lihavuus on merkittävä ongelma, sillä sen hoitoon käytetään arviolta 200 miljoonaa euroa vuosittain. Tähän summaan ei kuulu työsuorituksen heikkeneminen.

Yksilölle lihavuudesta on terveydellisen haitan lisäksi myös laajaa psykososiaalista haittaa. Jopa työn ja ystävien saanti voi vaarantua.

Nämä havainnot johtavat kahteen keskenään hieman ongelmalliseen päätelmään: Lihavuudelle on yhteiskunnan taloudenkin kannalta tärkeää tehdä jotain. Toisaalta se mitä tehdään, ei saa leimata ja syyllistää lihavia eikä lisätä niiden kuormaa, joilla muutenkin menee huonosti.

Tervetuloa keskustelemaan asiasta myös kotisivuilleni www.mikaelfogelholm.fi.

t. Mikael Fogelholm, lihavuustutkija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.