Uusi tietotyötutkinto viimeistelyä vailla
30.1.2007 07:24 Maaliskuun loppuun mennessä noin sadalla henkilöllä on hallussaan pilottiprojekteissa hankittu, työelämälähtöinen Tiety-tietotyötutkinto. Laajemmin tutkinto lanseerataan huhtikuussa.
Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry (Tieke) on yhdessä kumppaneidensa kanssa kehittänyt uuden työelämälähtöisen Tiety-tietotyötutkinnon.
Tiety-tutkinnon kerrotaan edistävän soveltavaa tieto- ja viestintätekniikan käyttöä verkostoituneessa työssä ja vahvistavan työelämän nykytarpeita vastaavaa osaamista. Tutkinto edistää myös yksilöiden kykyä toimia ammatillisissa ryhmissä ja verkostoissa tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Kohderyhmänä ovat tieto- ja viestintätekniikkaa osana työtään käyttävät työntekijät sekä niin sanotut tietotyöläiset, Tieke viestii.
Maaliskuun 2007 loppuun mennessä uuden tutkinnon tulee eri aloille suunnattujen pilottikoulutusten muodossa suorittamaan yli sata henkilöä. Tutkinnon perusteet viimeistellään koulutusten ja niihin liittyvän arviointiprosessin myötä. Uuden tutkinnon viralliseksi syntymäpäiväksi ilmoitetaan 1.4.2007.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Ainoa todellinen syy lienee se, että muuten nämä tutkintojen kehittäjät saisivat potkut, joten kehittelevät uusia tutkintoja lisää. Taas on työpaikka turvattu pariksi vuodeksi. Työntekijät eikä työnantajat hyödy tästä kehityksestä mitään. Asia selitetään tietysti hienoin lausein, mutta ei lauseet totuutta muuta.
ole pelkästään tietotekninen tutkinto vaan enemmänkin opetellaan uusia taitoja ja käytänteitä, joissa sovelletaan ja hyödynnetään tietoteknisiä- ja viestintätaitoja oikeassa työelämässä ja niihin liittyvissä tilanteissa. Tarkoitus ei ole lisätä byrokratiaa tai lyhenteitä vaan pitää työntekijöiden taitoja yllä alati kehittyvässä tietoyhteiskunnassa.
Tutkintoa on lähdetty kehittämään laajan esiselvityksen myötä, joka tehtiin vuoden 2004 aikana. Tässä kävi ilmi muun muassa, että
Suomesta puuttui tällainen työelämälähtöinen tutkinto, jossa pääpaino on tekniikan ja ohjelmistojen opettelun sijaan, yhdessä tekemisessä,
sosiaalisessa konstekstissa sekä uusien käytänteiden opettelemisessa käytännössä, aidoissa työympäristöissä. Lähtökohtana tutkinnolleon ollut myös ajokorttitutkintojen kehittäminen ja niiden rinnalle on nähty tarpeelliseksi TIETY - Tietotyön kaltainen tutkinto.
Tutkintoa on kehitetty niin yhteistyössä työnantaja- kuin työntekijäpuolenkin kanssa. Kehittämisessä on ollut mukana myös työhallinto, opetushallinto sekä erilaiset koulutusorganisaatiot. Joten laajasti eri tahot ovat olleet mukana kehittämässä tätä tutkintoa ja myös työnantaja -puoli näkee tämän tarpeelliseksi.
Tutkinto painottaa siis viestinnällisiä taitoja ja yhteisöllistä tekemistä sen sijaa, että opeteltaisiin ohjelmistojen käyttöä. Mitä sinänsä ei pidä unohtaa ja näitäkin taitoja on myös kehitettävä ja vaalittava. TIETY- Tietotyötutkinto tuo myös koulutukseen osallistujalle valaisua siihen, minkälaisia käyttötaitoja, hänen olisi hyvä vielä opetella ja näin voidaan tietoteknistä koulutusta kohdistaa tarpeeseen.
Tutkinto on vasta hanke -vaiheessa, ja sitä pilotoidaan kuudessa eri toimialoilta ja erilaisista ammattiryhmistä koostuvista ryhmissä. Tutkintoa kehitetään sitä mukaa, kun tietoyhteiskunta muuttuu ja tietotyö kehittyy.
Kokemukset ovat ensimmäisten pilottien myötä myönteisiä ja erästä TIETY -tutkinnon ja kouluttajakoulutuksen suorittanut lainatakseni totean seuraavasti:
"Hei, tämähän ei olekaan pelkästään tekniikkaa! Kyse on työtavoista - aivan uusi näkökulma ja alue.Tämä on varmasti todellista työelämää varten!"
Tutkinnosta kannattaa lukea lisää TIEKEn sivuilta ja seurata pilottien käyttökokemuksia, kun ne päättyvät maaliskuun loppuun mennessä.
Ystävällisesti,
Soile Kuuva
Lopussa selityksessä kerrotte että kyseessä on jonkinlainen sosiaalikoulu yhdessä tekemistä ja tiimityötaitoja. Tarvitaanko sellaista tosiaan?
Minusta perusteenne on outo, "on nähty tarpeelliseksi TIETY - Tietotyön kaltainen tutkinto". Siis pyydän täsmennystä, KUKA TAI KETKÄ OVAT NÄHNEET TARPEELLISEKSI? Onko aloite lähtenyt yrityksiltä? Sitä en usko.
Veikkaan että tämä hallinto ja byrokratialähtöinen MUTU-periaatteella tehty aloite. En ople missään nähnyt käydyn keskustelua esim. yritysmaailman ja eri oppilaitosten kanssa siitä onko koko hommaan edes tarvetta. Uskon että useimmilla ammattioppilaitoksilla on aivan vastaava sisältö mahdollista koota
tarjolla olevista kursseista. Ja jos kyseessä on sosiaalinen "yhdessäolokurssi" mitä tekemistä sillä on tietotekniikan kanssa?
TIETY-nimike on tässä tapauksessa hämäävä ja viittaa ilmeisen tarkoituksellisesti tietotekniikan asiantuntijaan. Tämä on vääristelyä.
terv. Pentti Nieminen, B.Sc.
tietoliikenneinsinööri