Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Määräaikaisuuden perusteissa ei muutostarvetta

Työryhmä tehostaisi pätkätyösopimusten valvontaa

2.2.2007 11:14 (päivitetty 12:20) Määräaikaisten sopimusten käytön asianmukaisuuteen voitaisiin vaikuttaa valvontaa tehostamalla, uskoo pätkätöitä selvittänyt työryhmä.

Työministeriön johdolla pätkätöitä selvittäneen kolmikantaisen työryhmän mukaan määräaikaisten työsuhteiden perusteita koskevia säännöksiä ei ole tarpeen muuttaa. Määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen pitää lain mukaan olla perusteltu syy. Jos tällaista perustetta ei ole, sopimuksen katsotaan olevan voimassa toistaiseksi.

Työntekijällä on oikeus saada tietää määräaikaisen sopimuksensa peruste. Jos peruste ei ilmene kirjallisesti tehdystä työsopimuksesta, työnantajan on lain mukaan annettava kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista ja niihin liittyen myös määräaikaisuuden perusteesta.

Työryhmän mukaan työnantajalta vaadittavan selvityksen asemaa tulisi nyt vahvistaa rankaisemalla työnantajaa, mikäli hän laiminlyö velvollisuutensa. Niin ikään työsuojeluviranomaisten olisi määräaikaisten työsopimusten valvonnassa kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota valvonnan vaikuttavuuteen.

Määräaikaisten sopimusten käytön rajoittamiseksi työryhmä tarjoaa useita ratkaisumalleja, kuten varahenkilöjärjestelyn käyttöä, työpooleja muun muassa kausiluonteisten töiden järjestelyissä sekä työn organisoinnin ja työaikapankkien käyttöä.

Työryhmä ehdottaa perjantaina julkaistussa raportissaan myös erillistä selvitystä vuokratyövoiman käytöstä.

Pyrkimystä pysyviin suhteisiin

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) lokakuussa teettämä työvoimatiedustelun mukaan ainakin suomalaiset yritykset pyrkivät lisäämään pysyvien työsuhteiden määrää ja vähentämään määräaikaisia työsuhteita.

Työvoimatiedustelussa runsas neljännes EK:n jäsenyrityksistä aikoi lisätä vakituisten ja kokoaikaisten työsuhteiden määrää verrattuna muihin työsuhdemuotoihin. Tämän kerrottiin johtuvan positiivisista työllisyysodotuksista ja rekrytointiongelmien kasvusta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kommentit (2)

Huono 0
Määräaikaisten sopimusten käytön asianmukaisuuteen voitaisiin vaikuttaa valvontaa tehostamalla, uskoo pätkätöitä selvittänyt työryhmä.
Taloussanomat
Huono 0
Tämäkin sopimus on ollut ehdoissa vuosia ja ei vaan tunnu
toimivan. Liittojen täytyy ottaa enemmän kantaa sopimusten valvontaan.
Mitä enemmän annamme sopia työpaikkatasolla asioita, sitä enemmän
poljetaan työntekijöiden etua. Työnanantaja on yleensä kunkku.
Olen maksanut useita vuosia jäsenmaksuja ja tuntuu että vaan hullummaksi menee. Nyt pitäisi vielä alkaa itse sopimaan "lakeja".
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.