5 000 nokialaista juhlii perjantaina Dongguanissa
9.2.2007 06:11 Kymmenillä jaloilla kävelevä esiintymislava tuli Nokia tieodotuspäällikköä Jian Bill Shenia vastaan torstaina Dongguanin tehtaan jalkapallokentällä. Esiintymislavan kulkua ohjasi mies megafonin kanssa.
Meneillään olivat valmistelut tämänpäiväisiä juhlia varten. Niihin osallistuu koko tehtaan 5 000 ihmisen vahvuinen henkilöstö ylimmästä johdosta alkaen.
- Tämä on tärkeä tilaisuus. Kolmessa vuorossa pyörivän tehtaan ihmiset kokoontuvat kaikki yhteen vain kerran vuodessa. Tämä on samalla kiitos menneen vuoden uurastuksesta ja kiinalaisille tärkeän kevään alun juhlistamista, Shen sanoi.
- Meillä oli eilen vastaava juhla Pekingissä ja tulin Dongguaniin juuri tämä juhlan takia. Pari viikkoa sitten Suomen keikalta palanneen Shenin vastuulla ovat tuotantolaitoksiin ja ympäristöön liittyvät tiedotusasiat.
Esiintymislavalle nousevat tänään tehtaan työntekijöiden oman bändin lisäksi myös karaokelaulajat. Myös johtajat laulavat. Ohjelmassa on myös pelejä ja urheilua.
Pientä bisnestä
Vähän bisnestäkin mahtuu mukaan. Juhlapaikalla on rakennettu ruokabasaari, jossa työntekijöiden nelihenkiset ryhmät myyvät omista tarvikkeistaan valmistamia ruokia ja saavat mahdollisen voiton itselleen. Nokian sponsorointi rajoituu siihen, että se jakaa kaikille 30 yuanin eli kolmen euron arvoiset kupongit, joilla ruokaa voi ostaa.
Kiinalaisten kevätjuhlaksi nimittämä näkyy kaikkialla katukuvassa. Paikkoja jynssätään ja puunataan, julisteita ja suuria värikkäistä koristeita ja uuden vuoden toivotuksia myydään valtavia määriä. Pienoisappelsiinipuita on katukauppojen edustoilla pieniksi metsiköiksi asti.
Dongguanin kännykkätehtaan työntekijät saavat viikon loman. Yhtiön asuntolat tyhjenevät kun kaukaa tulleet nuoret työntekijät matkustavat viettämään kevätuhkaa perheidensä seurassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (5)
Kevätuhkaa? :-)
Onk tääl tassut?
Onks pitsa kansmyöski?