Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi yritys

Alex Nieminen paneutuu nyt markkinointiviestintään

Alex Nieminen perustaa markkinointiviestintätoimiston.
Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

26.2.2007 12:55 Mainostoimisto Hasan & Partnersin toimitusjohtajan tehtävät tammikuun lopussa jättänyt Alex Nieminen perustaa markkinointiviestintätoimiston.

Toimisto on jo aloittanut toimintansa kahden kansainvälisen asiakkaan toimeksiannoilla, mutta tarkemmin toimistoa esitellään huhtikuun alussa. Tuolloin julkaistaan toimiston nimi ja esitellään perustajat sekä  yhteistyökumppanit.

– Viimeisen reilun kuukauden aikana markkinoijien kanssa käymieni keskustelujen perusteella on tullut selväksi, että heillä on tarpeita uudenlaiselle toimijalle, joka ymmärtää syvällisesti kuluttajakäyttäytymisen muutoksia, mediakentän muutoksia ja myös niitä uusia tapoja, joilla kuluttajien kanssa voidaan käydä markkinonnillista dialogia, Alex Nieminen sanoo lehdistötiedotteessa.

– Monista muista uramahdollisuuksista huolimatta paluu yrittäjäksi fantastisten partnereiden ja kansainvälisten asiakkaiden kanssa tuntui oikeimmalta ratkaisulta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.