Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Christopher Payne perustaa oman yrityksen

Microsoft menettää hakupomonsa

Christopher Payne

14.3.2007 13:16 Microsoftin sisäinen muistio vahvistaa väitteet, joiden mukaan yhtiön hakujohtaja Christopher Payne olisi lähtemässä firmasta.

Muun muassa Wall Street Journal kirjoitti eroamisesta viime viikolla, ja nyt uutispalvelu IDG vahvistaa tiedon nähtyään Microsoftin sisäisen muistion. Siinä Platforms and Services -yksikön vetäjä Kevin Johnson kertoi Paynen jättävän yhtiön perustaakseen oman yrityksen.

Julkisuuteen ei saatu tietoa siitä, koska Payne aikoo Microsoftilla lopettaa. Korvaajaa kuitenkin etsitään jo. Lisäksi on epäselvää lähteekö Payne omasta aloitteestaan, vai katkaiseeko Microsoft työsuhteen.

IDG kuitenkin huomioi, ettei Microsoftin haku- ja verkkoliiketoiminta ole pärjännyt hyvin Googlea vastaan sen jälkeen, kun Microsoft julkisti suunnitelmansa hakukoneensa uudelleennimeämiseksi Windows Live Searchiksi marraskuussa 2005. Samalla yhtiö ilmoitti kehittävänsä muitakin verkkopohjaisia palveluja kahmiakseen lisää online-mainosmarkkinoita.

Kevin Johnsonin mukaan Microsoftin online-palveluliiketoiminta on jatkossakin ratkaisevassa asemassa yhtiön menestyksen kannalta ja Microsoft on sitoutunut kiihdyttämään edistystään tällä alueella.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.