Ruotsalaiskysely: it-stressi yleisintä nuorilla naisilla

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
19.3.2007 13:26 Tukholma - Tietotekniikan oikuttelu stressaa ruotsalaisilla työpaikoilla etenkin nuoria naisia, viestii it-ratkaisuja kauppaavan Koneon kyselytutkimus. Tilastonikkarit puolestaan tietävät kertoa, että naisten kannattaisi suunnata it-alalle, sillä ainakin tietohallinnossa naiset näyttävät tienaavan miehiä paremmin.
Ruotsalaisten työpaikkojen tietohallinnolla ja it-tuella on oman toimensa ohella ilmeisen tärkeä rooli työhyvinvoinnin ylläpidossa. Päätelmän voi tehdä it-ratkaisuja toimittavan Koneon äskettäin tutkimuslaitos Sifolla teettämästä kyselytutkimuksesta.
Kyselyn tulosten mukaan tietotekniset ongelmat rasittavat vähintään kuukausittain kolmea ruotsalaista kymmenestä. Tyypillisimpiä ongelmatilanteita ovat sähköpostin oikuttelu ja viat nettiyhteydessä.
Runsas kaksi viideosaa vastaajista ilmoittaa tulevansa vihaiseksi, stessaantuneeksi ja turhautuneeksi, kun tietotekniset työvälineet eivät toimi siten kuin pitäisi, raportoi IT24-verkkomedia ja kertoo etenkin alle 29-vuotiaiden naisten "voivan huonosti" it-ongelmien vuoksi. Tässä ryhmässä jopa 60 prosenttia vastaajista kokee turhautumista, kun taas vastaavan ikäryhmän miehistä vain joka neljännen mieli synkkenee samasta syystä.
Neljää prosenttia kyselyyn vastanneista naisista tietotekniset ongelmatilanteet rasittavat siinä määrin, että seurauksena on vakavampia stressioireita, kuten unihäiriöitä ja ärtymystä. Missä ammateissa pahinta it-stressiä kokevat vastaajat toimivat, jää arvoitukseksi.
Naiset nauttivat it-pomoina hyvästä palkasta?
Työ tietotekniikan parissa ainakin näyttää naisten kannalta mitä parhaimmalta uravalinnalta. Kun useissa ammateissa naisten palkat ovat jääneet jälkeen miesten ansiokehityksestä, tienaavat juuri tietohallinnossa toimivat naiset hienoisesti enemmän kuin miehet, kertoo Aftonbladetin yhdessä Ruotsin tilastokeskuksen kanssa tekemä laaja palkkavertailu.
Tilastojen mukaan naispuolisten it-pomojen palkka on 103 prosenttia miesten palkasta, kun kaikkia ammatteja koskevassa vertailussa ruotsalaisnaisten palkat ovat vain 84 prosenttia miesten palkoista. Tilaston liittämistä tasa-arvonäkökulmaan vaikeuttaa vain se, ettei se paljasta it-johtotehtävissä toimivien naisten ja miesten lukumäärällistä eroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












