Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brittityönantajat googlailevat ahkerasti

Villi web-elämä voi hankaloittaa työnhakua

30.3.2007 07:35 Uuden työpaikan etsijöihin tutustuaan ulkomailla yhä useammin myös netin avulla. Suomen tietosuojavaltuutetun tyrmäämää googlailua harrastaa rekrytointiprosessin tukena brittityönantajistakin jo joka viides. Valtaosa sanoo nettilöydösten myös vaikuttaneen jotenkin rekrytointiprosessiin.

Internetissä ei kannata julkaista itsestään ihan millaista kuvaa tahansa eikä sanoa ihan kaikkea, mitä sylki suuhun tuo. Tämän ovat monet työnhakijat joutuneet oppimaan niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin. Molemmissa maissa työnantajat vilkuilevat yhä yleisemmin nettiä osana rekrytointiprosessia.

Tuoreen brittiselvityksen mukaan joka viides työnantaja on etsinyt ja löytänyt netistä työnhakijaa koskevaa tietoa. Heistä kuusi kymmenesosaa kertoo nettilöydösten vaikuttaneen jotenkin rekrytointiprosessiin ja joka neljäs kertoo hylänneensä hakijan tämän vuoksi.

Hylkäämisen syyt ovat saattaneet tutkimuksen tehneen Viadeo-yrityksen mukaan olla jopa varsin räikeitä, kuten esimerkiksi hakijan MySpace-sivun paljastama kohtuuton alkoholin käyttö ja työn halveksunta, työnantajan näkökulmasta "eettisesti arveluttavat aktiviteetit" tai jopa huomio siitä, että hakija on paikallisen poliisin etsintäkuuluttama.

Yhdysvalloissa yleisempää

Yhdysvalloissa työnhakijoita koskeva googlailu on vielä Britanniaakin yleisempää, kuten Digitoday kertoi marraskuussa ennen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion kannanottoa.

Amerikkalaisen CareerBuilder.com -rekrytointipalvelun tilaamassa kyselytutkimuksessa joka toinen työhönottaja kertoi käyttäneensä apunaan hakukonetta ja joka kymmenes silmäilleensä myös erilaisia nettiyhteisöjä.

Hakukoneen käyttäjistä joka toinen ja yhteisöjen antia tutkailleista vastaajista peräti 63 prosenttia ilmoitti joskus hylänneensä hakijan niiden perusteella. Kyseessä oli useasti hakijoiden itsensä julkaisema materiaali. Toisaalta hakijoista monet onnistuivat esiintymään netissä myös edukseen niin, että esimerkiksi kuva heidän viestintätaidoistaan kirkastui nettiä selailleelle työnantajalle.

Tietosuojavaltuutettu Aarnion mukaan mukaan työnhakijalta on pyydettävä lupa etukäteen, jos tietoja kerätään muualta kuin häneltä itseltään, minkä lisäksi on otettava huomioon, että "Google tiedetään vaikeaksi, kun haku halutaan kohdentaa juuri oikeaan henkilöön" (YLE24 11.11.).

Työkaverista toisen vartija?

Internetistä eivät löydä kiinnostavaa tietoa työnhakijoista ja -tekijöistä vain potentiaaliset työnantajat vaan yhä useammin myös tiedonhaluiset työtoverit tai vaikkapa deittikumppaninsa luotettavuudesta kiinnostuneet kansalaiset. Aina ei avuksi tarvita edes hakukonetta:

Esimerkiksi Ruotsissa on nopeasti saavuttanut suosiota taloustietopalvelu Ratsit, jonka avulla kuka tahansa voi tarkistaa kenen tahansa ruotsalaisen verovelvollisen syntymäajan ja verotustiedot, kuten myös mahdolliset maksuhäiriömerkinnät.

Kiistaa aiheuttaneesta palvelusta vastaava yritys vetoaa toiminnassaan muun muassa kansalaisten tasa-arvoiseen kohteluun. Lisää aiheesta voi lukea Digitodayn Absolut-blogista (19.3.).

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kommentit (5)

Huono 0
Uuden työpaikan etsijöihin tutustuaan ulkomailla yhä useammin myös netin avulla. Suomen tietosuojavaltuutetun tyrmäämää googlailua harrastaa rekrytointiprosessin tukena brittityönantajistakin jo joka viides. Valtaosa sanoo nettilöydösten myös vaikuttaneen jotenkin rekrytointiprosessiin.
Taloussanomat
Huono 0
Kyllä minullakin on Google käytössä ihmisten taustoja tarkistellessa.
Työnantaja
Huono 0
Vaikea kuvitella tuollaista tilannetta, kun itselle on aina ollut jotenkin itsestäänselvää, että netissä ei hilluta omalla nimellään. Muutenkin menee hölmöilyn puolelle allekirjoittaa mielipiteitä joiden takana ei ole valmis seisomaan...
tyyppi
Huono 0
Kyllä Suomessakin harrastetaan työnhakijoiden googlailua. Omalla kohdallani siitä oli vain hyötyä.
Työnhakija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.