Etätyöläinen nauttii elämästä
Valmentaja ja kehittämiskonsultti Annika Ranta ryhtyi pari vuotta sitten etätyöläiseksi.
Kuva: Vesa-Matti Väärä
14.4.2007 19:02 Kun aurinko paistaa rantakalliolle ja meri kimmeltää, Jorma Kylänpää päättää tehdä etätyöpäivän kotisaaressaan Velkualla.
Kevättalven häpeilemättömään aurinkoon herännyt Saaristomeri on mykistävä. Yhteysalus Kivimo rikkoo pintaharsoa, joka yhdistää pakkasyön jäljiltä pienet jäälautat koristepinnaksi.
Merituulissa on suurieleistä lähdön tuntua, vaikka matkaa Salavaisten saareen on kymmenen minuuttia.
Siellä odottaa Jorma Kylänpää, yksi Velkuan kahdesta ja puolestasadasta asukkaasta. Maan pienimmän suomenkielisen kunnan alueella on enemmän saaria kuin vakituisia asukkaita.
Laiturilta on minuutin ajomatka punaiselle hirsitalolle. Kaksikerroksisessa omakotitalossa on pienempi vuokra kuin helsinkiläisessä yksiössä.
Ripotellaan vielä vähän merisuolaa haavoihin: samaan hintaan saa saunan, huvimajan, autotallin, rantakalliot, lahdenpoukaman ja herkistävät maisemat.
Kylänpäällä on täältä tunnin matka työpaikalle: hänestä tuli maaliskuun alussa Liedon kunnan yritysasiamies. Sitä ennen hän teki pari kuukautta kotiaskareita, kun sijaisuus Turun seudun kehittämiskeskuksessa päättyi vuodenvaihteessa.
Kotona parempi palvelu
– Vaimon mielestä olisin voinut jatkaa kotona. Täällä oli kuulemma parempi palvelu.
Etätyöläinen Kylänpää on ollut kymmenisen vuotta, suunnilleen yhtä kauan kuin on asunut vaimonsa kanssa saaressa. Pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia.
Hän ehti käydä Velkuasta joitakin kuukausia Taivassalossa, jossa oli kunnanjohtajana viisitoista vuotta.
– Sitten katsottiin viisaimmaksi, että pakkaan tavarani ja lähden. Olin vuoden koulutussuunnittelijana työväenopistossa, ennen kuin minut palkattiin EU-töihin saaristohankkeeseen.
Kylänpää hoiti työn lähes kokonaan kotoa käsin. Hän auttoi asukkaita, kyläyhdistyksiä ja yrittäjiä kehittämishankkeiden suunnittelussa ja valmisteli rahoituspäätökset..
Kun hänet valittiin vuosituhannen lopulla Velkuan kunnanjohtajaksi, etätyöstä tuli yksi työtapa muiden joukossa.
Kylänpään ura heijastelee etätyön kehitystä. Aluksi etätyö käsitettiin kokopäiväiseksi, mutta siitä on tullut luonteva osa muuta työtä, ehkä liiaksikin.
Kylänpää tekee Liedon kahdeksansadan yrittäjän asiamiehenä keskimäärin yhden etätyöpäivän viikossa. Järjestelystä ei ole kirjallista sopimusta, vaan hän valitsee paikan tilanteen mukaan.
– Työni on luonteeltaan sellaista, että toimistotyön lisäksi se edellyttää säännöllistä kentällä oloa ja yhteydenpitoa yrittäjiin.
Rantakallio houkuttelee
Kylänpäällä on työhuone kotitalon yläkerrassa, mutta usein hän ottaa langattoman yhteyden keittiöstä. Keväällä rantakallio houkuttelee heti, kun aurinko jaksaa lämmittää.
Kylänpään kausi Velkuan kunnanjohtajana päättyi kolme vuotta sitten. Seuraajaksi valittiin vaimo Tiina Rinne-Kylänpää.
Myös uusi kunnanjohtaja pitää etätyöpäiviä, vaikka kunnanvirastoon on vain kymmenen minuutin merimatka. Talvella mantereelle pääsee myös autolla ja potkukelkalla.
Yhteysalus kulkee kuutisen kertaa päivässä. Saaristo vie tuulilta suurimman uhon, eikä vuoroja ole jouduttu perumaan merenkäynnin vuoksi.
– Tiina on joskus soutanutkin töihin. Kolmen vartin matka täytyy ottaa aika rauhallisesti, että jaksaa vetää siihen päälle työpäivän.
Idyllistä toiseen: seuraavaksi pitäisi löytää Annika Rannan koti Turun puutalokortteleista.
Reittipalvelun mukaan paikka on muutaman lauseen päässä pääkaupunkiseudulta. Näppärää, mutta ohjeita on hankala hahmottaa vieraassa kaupungissa. Tietokoneen valitsema reitti näyttäisi vievän vastavirtaan yksisuuntaisella kadulla.
Onneksi Rannan kärsivällisyys riittää reaaliaikaiseen puhelinopastukseen. Valkoinen puutalo löytyy leikkikentän laidalta, ja Ranta vilkuttaa varmuuden vuoksi ikkunasta antaessaan ohjeet kotiovelle.
Langaton poikki
Eteisestä hän opastaa vasemmalle, jossa on toinen hänen työpisteistään: keittiön pöytä. Tänään pöydällä ei ole tietokonetta, koska langaton verkkoyhteys lakkasi toimimasta, ensimmäisen kerran kahteen ja puoleen vuoteen.
Kannettava on piuhan päässä alakerran työhuoneessa.
Ranta on seurannut etätyön muutosta läheltä.
– Olen pohjimmiltani kasvatustieteilijä, mutta luin myös aavistuksen verran kauppatieteitä ja henkilöstön johtamista, hän kertoo.
Viitisentoista vuotta Ranta rakensi Sampo-konsernissa etätyön kulttuuria.
– Pari vuotta sitten päätin lähteä rohkeasti turvallisuusalueeni ulkopuolelle.
Ranta työskentelee Humap-konsulttiyrityksessä, jonka erikoisalaa on teknologian hyödyntäminen jokapäiväisessä työssä. Se kehittää yrityksille hajautettuun työhön soveltuvia virtuaalisia työtiloja ja luo uutta työkulttuuria.
Hajautettu työ on yksi käsitteistä, joilla muuttuvaa työkulttuuria yritetään hahmottaa. Se viittaa työn tekemiseen muualla kuin työantajan tiloissa: matkoilla, asiakkaan luona, kotona, etätyöpisteissä.
Sitä voisi luonnehtia myös uudeksi tavaksi tehdä yhdessä töitä ajasta ja paikasta riippumatta.
Tilanteen mukaan
Määritelmät eivät ole Rannan mielestä olennaisia, koska työtapa valikoituu tilanteen ja sisällön mukaan.
Näyttääkin siltä, että tietotekniikka on nostamassa yhteistyön pääosaan vastoin kaikkia ennakkoluuloja. Teknologia on kehittynyt jo niin pitkälle, että siitä voi tulla sivuasia.
– En suostu allekirjoittamaan väitettä teknologian kylmyydestä. Virtuaalisessa työtilassa ei tietysti voi halata, mutta siellä voi oikeasti luoda läsnäoloa.
– Olemme pitäneet yhteisiä kahvitaukojakin nettikameroiden avulla. Meille on syntynyt myös omaa hajautetun työn huumoria.
Virtuaaliseen työympäristöön tottuminen ei myöskään ole ikäkysymys. Rannan mukaan innokkaimmin hajautetun työn mahdollisuuksiin suhtautuvat viisikymppiset.
Tapaaminen virtuaalisessa työtilassa on helpompi järjestää kuin perinteinen kokous.
– Etätyöpäivänä saatan kutsua työkaverin puolen tunnin sparraussessioon. Päivä jaksottuu itsenäiseen ajattelutyöhön ja muiden kanssa ideointiin.
Turussa asuva Ranta kuuluu jyväskyläläisen yrityksen Helsinki-tiimiin. Hän matkustaa paljon ja pyrkii pitämään viikoittain ainakin yhden etätyöpäivän. Etätyötä ei ole erikseen mainittu työsopimuksessa, eikä se myöskään vaikuta verotukseen.
– Työhuonevähennys olisi käytettävissä, mutta en ole malttanut paneutua käytännön järjestelyihin.
Parhaana puolena Ranta pitää työnsä joustavuutta. Myös rytmitys on jaksamisen kannalta tärkeää.
– Työpaikoilla syntyy helposti kirjoittamattomia sääntöjä, jotka saavat työpäivän venymään. Hajautetussa työssä säilyy hallinnan tunne, mikä on tärkeää pienten lasten äidille.
Tunne hallinasta
Myös Rannan vakuutusalalla työskentelevä aviomies tekee etätyöpäiviä. Pariskunnalla on viisivuotias tytär, joka on päivät hoidossa. Toinen lapsi syntyy loppuvuodesta.
– Virtuaalisessa työtilassa projektien historia on aina nähtävillä. On helpottavaa tietää, etten putoa kärryiltä, vaikka jäänkin lasten kanssa kotiin. Jos vauva nukkuu hyvin, saatan ottaa jotain pientä työn alle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











