Hampurilaisbaari tekee hyvää maisterillekin
20.4.2007 07:34 Tukholma - Vastavalmistuneen ei kannata unohtaa ansioluettelostaan edes hampurilaisbaarissa hankittua työkokemusta. "Mäkkärin myyjänä" voi ainakin monen ruotsalaisen henkilöstöpäällikön mielestä oppia jopa enemmän kuin ylimääräisillä opintoviikoilla korkeakoulussa.
Nuorilla työnhakijoilla on usein korkea koulutus, kun taas välttämätön käytännön kokemus työelämästä puuttuu. Näin toteaa 85 prosenttia ruotsalaisista henkilöstöpäälliköistä tuoreessa tutkimuksessa. Tutkimukseen haastatelluista nuorista puolestaan 91 prosenttia uskoo, että omaa työllistymistä vaikeuttaa puuttuva tai vähäinen työkokemus.
Vaikka kyse olisi korkeampaakin koulutusta vaativista tehtävistä, työkokemuksen osalta hakijalle on eduksi jopa kokemus hampurilaisbaarista. Vaikka pikaruokapaikkojen tarjoamiin tehtäviin ei usein liitetä erityistä hohdokkuutta, jopa 88 prosenttia tutkimukseen haastatelluista henkilöstöpäälliköistä sanoo pitävänsä McDonald´sissa hankittua työkokemusta positiivisena asiana.
Kuusi kymmenestä henkilöstöpäälliköstä yhtyy myös väittämään, jonka mukaan vuosi "Mäkkärin myyjänä" on parempi juttu kuin ylimääräinen vuosi valtio-opin opintoja yliopistossa, tiedottaa tutkimuksen teettänyt Ruotsin Mc Donald´s.
Hampurilaisbaarista siinä kuin muualtakin voi työnantajien mielestä hankkia arvokasta kokemusta esimerkiksi tiimityöstä, vuorovaikutuksesta ja vastuun ottamisesta.
Useissa talousuutisissa siteerattuun tutkimukseen haastateltiin runsasta tuhatta 16-25 -vuotiasta nuorta sekä kahtasataa henkilöstöpäällikköä. Tutkimuksen teki Sifo Research International.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (28)
joka ei varsinaisesti mairittele yhtiötä.
Digitodayn kommentteja lukeissa huomaa kyllä, mikä on se ryhmä jolla on aikaa kirjoittaa kommentteja (ja puuttuvista kommenteista sek, mikä on se ryhmä jolla ei ole)
Olisi mielenkiintoista kuulla henkilöstöpäälliköiden mielipiteitä laajemminkin - mikä on erilaisten mcjobien rankinglista. Hakkaako aikakauslehtien puhelinmyyjänä ollut keikkasiivoojan vai ajaako terassitarjoilija molempien ohi?
Siitä huolimatta, tottahan tuo on! Usein nykynuorilta puuttuu "oikea" duunikokemus. On pirun arvokasta tehdä ihan niitä perushanttihommia mielellään aloittaen varsin nuorena. Tästä sitten vähitellen iän, kokemuksen ja opintojen edetessä edetään vaativampiin töihin, mutta perustyökokemus on arvokasta. Hanttihommista tietysti Mäkkärin duuni on niitä tunnetuimpia, mutta ihan saman asian ajaa mikä tahansa perusduuni. Tällainen työkokemus on erittäin arvokasta pääomaa tuleviin vaativiinkin tehtäviin. Miten johtaja pystyy oikeasti samaistumaan "perusduunarialaisiinsa", mikäli ei ole itse ikinä muuta tehnyt kuin ajatus- ja paperityötä?
Olisi toki mielenkiintoista kuulla noista rankinglistoista. Ongelma tosin enemmänkin henkilöstöpäällikön näkökulmasta varmastikin on se, ettei useilla hakijoilla ole mitään "perusduunikokemusta". Eipä siinä silloin tarvitse miettiä, mikä suorittava duuni on "parempaa" kokemusta kuin toinen.