Nettisivusto kertoo valtion töistä
23.4.2007 16:03 Millaisia tehtäviä valtio tarjoaa ja miten niitä haetaan? Millaisista työnantajista valtiokonserni muodostuu? Millä mielin työntekijät töitään tekevät?
Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastauksia valtion juuri avatuilta Internet-sivuilta osoitteesta www.valtiolle.fi.
Valtiolla työskentelee runsaat 123 000 henkilöä hyvin erilaisissa tehtävissä. Työnantajiakin on suuri määrä, sillä erillisiä työnantajayksiköitä on noin 150. Valtiolle arvioidaan lähivuosina rekrytoitavan noin 20 000 uutta henkilöä, vaikka valtion kokonaishenkilöstömäärä samaan aikaan jonkin verran väheneekin.
Valtiolle.fi -sivuston Työskentely valtiolla -osiossa kerrotaan valtion töille ja valtiolla työskentelylle tyypillisistä piirteistä. Tutustu työnantajiin -osiossa valtion eri toimintayksiköt kertovat itsestään työnantajana. Tutustu työntekijöihin -osiossa esittäytyy kirjallisesti tai videoituna joukko valtion työntekijöitä.
Rekrytointi valtiolle -osio kertoo pääasiat valtion töihin hakeutumisesta. Nuoret ja opiskelijat -osioon on kerätty erityisesti harjoitteluun ja lopputyön tekemiseen liittyvää tietoa. Usein kysyttyä -osiossa on joukko kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Ajankohtaista-kohdasta löytyy artikkeleita sekä tietoja rekrytointityyppisistä tapahtumista.
Heli-työnhakupalvelu
Valtiolle.fi on myös valtion työnantajien Heli-työnhakupalvelun kotisivu. Työpaikkaa etsivä voi Helistä hakea avoimia tehtäviä muun muassa ammattialan, työpaikan alueen ja työnantajaorganisaation mukaan. Helistä löytyvät avoimet työpaikat niissä valtion virastoissa, jotka ovat liittyneet palvelun käyttäjäksi. Kevään aikana Heliin liittyy useita uusia virastoja.
Valtiolle.fi on valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin ylläpitämä sivusto. Sivusto luotiin yhdessä valtionhallinnon toimintayksiköiden kanssa. Ruotsinkieliset sivut avataan 15. toukokuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
5 000 nokialaista juhlii perjantaina Dongguanissa
09.02.2007 Kymmenillä jaloilla kävelevä esiintymislava tuli Nokia tieodotuspäällikköä Jian Bill Shenia vastaan torstaina Dongguanin tehtaan jalkapallokentällä. Esiintymislavan kulkua ohjasi mies megafonin kanssa.
Kolme vuotta sitten
Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa
09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- M-real teki selvästi tappiota 12:53
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













Kommentit (4)
Ja sitäpaitsi kaikki työpaikat jaetaan aina suhteilla, jopella ei varmaan ole siis mitään mahdollisuutta työllistyä. Silti kyky löytää "avoimet työpaikat" saattaisi helpottaa...