Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Epävarmuutta ja kasvavaa työtaakkaa

Palkansaajien näkymissä arjen harmautta

11.5.2007 07:19 Palkansaajakeskusjärjestöjen kyselytutkimuksessa suomalaisten mieli ei vaikuta erityisen aurinkoiselta: joka toinen arvelee työpaikkojen pysyvyyden ja varmuuden heikentyvän. Jokseenkin yhtö moni uskoo työtaakan ja työn kuormittavuuden lisääntyvän selvästi tai jonkin verran.

Suomalaisten ajatuksia työelämän kehityksestä sävyttää arjen harmaus - ainakin, jos SAK:n, STTK:n ja Akavan yhdessä teettämää gallupia on uskominen. Sen mukaan 51 prosenttia suomalaista katsoo palkansaajien työtaakan ja työn kuormittavuuden lisääntyvän selvästi tai jonkin verran. Päinvastaista mieltä on vain 13 prosenttia vastaajista.

Epävarmuuskin tuntuu painavan palkansaajien mieltä. Työpaikkojen pysyvyyden ja varmuuden arvelee heikentyvän 49 prosenttia vastaajista, kun taas päinvastaiseen kehitykseen uskoo vain 16 prosenttia, tutkimustulokset kertovat.

Työelämän ongelmat painottuivat tutkimuksen mukaan eri ammattiryhmissä hieman eri tavoin. Huoli työpaikkojen pysyvyydestä korostui SAK:n jäsenten keskuudessa, kun taas STTK:laiset korostivat muun muassa johtamisen ja esimiestyön heikkoutta ja akavalaiset julkisen sektorin huonoa palkkatasoa.

Järjestäytymisellä tavoitellaan palkka- ja työsuhdeturvaa

Tutkimuksen mukaan palkka- ja työsuhdeturva on edelleen selvästi tärkein ja viimevuosia jopa hieman tärkeämpi ammatillisen järjestäytymisen syy. Tärkeimpänä sitä piti 55 prosenttia vastaajista, kun ansiosidonnaisen työttömyysturvan sijoitti listan kärkeen 23 prosenttia vastaajista.

Valtaosa suomalaisista, 87 prosenttia, on sitä mieltä, että on tarpeellista tai ainakin melko tarpeellista järjestäytyä ammatillisesti eli kuulua ammattiliittoon. Näin ajattelevien osuus on laskenut viime vuosiin nähden muutamalla prosenttiyksiköllä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen. Haastatteluihin osallistui 1011 yli 15-vuotiasta suomalaista Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.