Terävää valmennusta teknologialupauksille Oulussa
18.5.2007 09:36 Maailman markkinoilla menestykseen tähtäävät yritykset eivät jätä mitään sattuman varaan vaan etsivät ja ottavat käyttöönsä parhaat konsultit ja käytännöt, Oulun yliopisto pohjustaa. Huippuvalmentajista ensimmäisenä Suomeen saapuu Chasm Instituten toimitusjohtaja ja perustaja Marc Cavender Piilaaksosta.
Korkealle tähtäävät yritykset ovat yliopiston mukaan ovat oivaltaneet, että menestykseen tarvitaan huippuvalmentajien kokemus ja osaaminen - aivan kuten huippu-urheilussakin. Hightech-liiketoiminta on kilpailua, jossa vain parhaat yritykset onnistuvat jalostamaan lahjakkuutensa eli teknologiaetunsa menestykseksi maailmalla - olipa sitten kysymys ict-, bioteknologia- tai ympäristöalan yrityksestä.
- Näyttää selvästi siltä, että Oulun seudun yritykset ovat päättäneet tarttua maailmanluokan liiketoimintaosaamisen ja markkinatiedon hakuun. Onnistumisen avain on se, että yritykset ovat motivoituneita, kertoo Global Clusters -ohjelmassa parhaita mahdollisia voimia oululaisyritysten käyttöön haarukoiva projektipäällikkö Petri Kinnunen.
Huippuvalmentaja Marc Cavender aloittaa maanantaina toukokuun 21. päivä Oulussa kahden viikon kestoisen hightech-yritysjohdon valmennuksen. Chasm Instituten erikoisalaa on hightech-yritysjohdon valmennus markkinan kehittämisen strategioissa.
Tähän ensimmäiseen valmennusoperaatioon sisältyy kaksi avointa seminaaria. Seminaarit on ensisijaisesti tarkoitettu hankkeeseen valituille yrityksille, mutta mukaan mahtuu myös muita. Yliopiston mukaan on hyvin toivottavaa, että myös Oulun seudun konsulttiyritykset, bisnesenkelit, venture capital -yritykset sekä yrityskehitys- ja rahoitusorganisaatiot tarttuvat nyt tarjolla olevaan huipputason valmennukseen. Avoimet seminaaripäivät ovat 21.5 ja 1.6.
Kasvuyrityksiä kaikilla panostualoilla
Global Clusters -ohjelmaan on valittu mukaan yrityksiä kahdelle tasolle. Hankkeen ykkösvaiheessa hiotaan yritysten strategioita ja tutkitaan parhaita mahdollisuuksia edetä kansainvälisille markkinoille. Suoraan vaiheessa neljä työskentelevät sellaiset yritykset, joilla on jo valmius nopeaan liiketoiminnan käynnistämiseen Pohjois-Amerikassa.
Hankkeessa ovat mukana muun muassa Ball-It, Culmentor, Fara, Festum eServices, Fudeco, Navicron, Newtest, Northern Seed Potato, MSG Software, MSS Group, Sensinode, Targetor ja Tracker.
- Global Clusters -ohjelman käynnistysvaihe on vahvistanut että Oulussa on kasvuyrityksiä kaikilla panostusaloilla: ict-, hyvinvointi-, bio- ja ympäristöaloilla. Bio- ja hyvinvointialoilta ohjelmaan osallistuu useampia yrityksiä. Eniten osallistujissa on ict-yrityksiä – sekä ohjelmisto että laiteyrityksiä. Uskomme vahvasti, että tästä joukosta nousee riittävästi yrityksiä jatkovaiheisiin, ja että useampia yrityksiä jatkaa nopeaan liiketoiminnan käynnistämiseen päämarkkinoilla, ohjelmajohtaja Juhani Saukkonen vakuuttaa.
Oulun kaupungin, Oulu Innovationin, Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen ja Oulu Wellness Instituuttisäätiön laaja yhteishanke Global Clusters on Oulu inspiroi -innovaatiostrategian liiketoimintaosaamisen ja kasvuyrityskehityksen kärkihanke. Vajaan kahden miljoonan euron rahoituksesta puolet tulee alueen yrityksiltä osallistumismaksuina ja työpanoksena. Toinen puoli rahoituksesta tulee TE-keskuksen työvoimaosastolta ja EU:lta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa
10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












