Luja itseluottamus vauhdittaa ansiokehitystä
21.5.2007 14:27 Itseluottamuksesta on hyötyä - ja sitä voi mitata jopa rahassa, väittää asiaan paneutunut amerikkalaisprofessori Timothy Judge. Etenkin korkeasti koulutettujen joukossa nuorena lujaa itseluottamusta osoittaneet yltävät aikuisina huomattavasti parempiin ansioihin kuin ne, joilla itseluottamusta oli vähän.
Menestykseen työmarkkinoilla vaikuttavat monet tekijät, mutta nuoruusiässä rakentunut vahva itseluottamus on ehdottomasti eduksi. Näin toteaa tutkimustensa pohjalta Floridan yliopistossa työskentelevä professori Timothy Judge. Itseluottamukseltaan vahvat ansaitsevat hänen mukaansa verraten hyvin.
Judgen mukaan erityisen merkittävää etua hyvästä itseluottamuksesta näyttäisi olevan niille, joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja menestyksekkäitä myös työelämässään. Tällaisissa perheissä varttuville nuorille juuri luja itseluottamus näyttää Judgen havaintojen mukaan antavan tuntuvaa lisäpotkua - ainakin, kun asiaa tarkastellaan ansiokehityksen näkökulmasta.
- Jos vanhempasi ovat esimerkiksi lääkäreitä tai asianajajia, hyvän itsetunnon merkitys on huomattavasti suurempi kuin jos vanhempasi ovat esimerkiksi pikaruokalan työntekijöitä, Judge tiivistää havaintojaan yliopiston tiedotteessa.
Peli ei kuitenkaan ole menetetty, jos oma tausta ei satu olemaan tutkimuksessa keski- tai yläluokkaiseksi luokiteltu. Myös työläiskodeista lähteneiden ryhmässä hyvän itsetunnon saavuttaneet näyttivät aikusiässä ansaitsevat enemmän kuin ne, joiden itsetunto oli heikko. Johtopäätöksenään Judge esittääkin, että juuri itsetunto on ratkaisevan tärkeä menestystekijä - myös yhteiskunnan kannalta.
Pitkittäistutkimuksessa on mukana tiedot runsaasta 12 600 amerikkalaisesta. Osallistujat haastateltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1979, kun he olivat 14-22 -vuotiaita. Tutkimustuloksesta kerrotaan karsitun pois sukupuolen ja rodun kaltaisten tekijöiden vaikutus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Mitä ne oikeasti sisältävät?
Kuka arvioi ja millä asteikolla? Itsekö arvioitiin omaa itseluottamusta, vai onko tämä tutkijoiden arvioima pärstäkerrointutkimus, jossa korskean orin näköiset ja oloiset porskutajat näyttävät itsetunnnokkailta ja liksa selittyy sillä?
Itsensä tuntevat ja itseensä luottavat ei välttämättä populisoi huippuansiolistoilla....eivätkä aina näytä ulospäinkään niin kauhean itsetuntevilta - lue: kansan silmässä itseriittoisilta.