Google kielsi esseekirjoituspalvelujen mainokset

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
23.5.2007 06:57 Google ei enää anna esseenkirjoituspalvelujen mainostaa sivuillaan yliopistojen kritiikin vuoksi. Esseenkirjoittajat ovat näreissään ja muistuttavat, että heidän toimintansa on laillista.
Google lopettaa esseenkirjoitusta ja tutkimuksia tekevien palvelujen mainokset ensi kuun alusta ainakin Britanniassa.
Britannian yliopistot ovat mielissään päätöksestä.
- Näiden ”esseemyllyjen” toiminnan vaikeuttaminen on askel oikeaan suuntaan, professori Drummond Bone Britannian yliopistojen yhdistyksestä kertoi BBC.lle.
Yliopistot ovat jo pitkään olleet huolissaan oppilaiden ostamista esseistä ja tutkimuksista, joita he ovat antaneet arvosteltavaksi ominaan. Yliopistojen yhdistyksen arvion mukaan palvelut kirjoittavat ainakin 12 000 esseetä vuosittain opiskelijoille, jotka maksavat niistä satoja puntia kappaleelta.
Esseenkirjoituspalvelut työllistävät opiskelijoita ja akateemikkoja. Heidän kirjoittamiaan väärennöksiä on vaikea havaita, sillä tietokoneohjelmat eivät pysty niitä suodattamaan.
Esseiden kirjoittajat ovat käärmeissään. Essaywriter.co.uk saa 80 prosenttia asiakkaistaan Googlen kautta. Johtaja Matthew Wilson muistuttaa, että Essaywriter tekee asiakkailleen selväksi, että he eivät saa käyttää esseitä omissa nimissään, vaan ne on tarkoitettu opiskelun tueksi.
Google sanoo, että sen ilmoituspolitiikka on ”kehitetty ja arvioitu monen tekijän perusteella”. Politiikassa on huomioitu lailliset ja kulttuuriset seikat.
Google ei ota tiettyjä mainoksia palveluunsa. Kiellettyjä ovat aseet, savukkeet, väärennetyt asiakirjat, ”ihmehoidot” ja prostituutio.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Naurettavaa pelleilyä tuollainen mainostajien valinta moraalisilta pohjilta ko. firmalta, minun mielestäni. Samaan aikaan kuitenkin autetaan pitämään Kiinan nuoriso tietämättömänä Taivaallisen rauhan aukion tapahtumista.
Eiköhän ole ihan firman omassa päätäntävallassa millaista moraalia haluaa noudattaa? Se että joillain markkinoilla pitää sopeutua markkinoiden ehtoihin on välttämätöntä.
Jos lannoite firma tekee tuotetta, jonka raskasmetallien pitoisuudet on emämaassa ok, muttei vientikohteessa niin pitäisikö mukauttaa tuote vai olla viemättä kokonaan? Varsinkin kun kilpailijalla on jo mukautettu tuote.
Ja pelleilyähän on myös maailman menoon mukautuminen ja oman "moraalin" kehittäminen. Moraalihan on pelleilyä ja varsinkin mainostaminen jo itsessään suurta pelleilyä, vai eikö?
Tarkoitukseni oli vaan tuoda ilmi, että epäilyttävää moraalisesti perustella joidenkin kyseenalaisten mainosten poistamista (joissa ei sinänsä ole mitään laitonta), kun samanaikaisesti sensuroidaan hakutuloksia Kiinassa.
Esim. Kiinan googlen kuvahaun tulokset hakusanoille 'tiananmen square protests':
http://images.google.cn/images?q=tiananmen+square+protests
Ja vertailuksi hakutulokset niinkuin me muut ne näemme:
http://images.google.com/images?q=tiananmen+square+protests
Kiinan googlea voi tosin vähän jäynätä kirjoittamalla hakusanan väärin. Tässä tulos hakusanoilla 'tianamen square protests':
http://images.google.cn/images?q=tianamen+square+protests
Jo rupes tankit vyörymään.
Ja tällaisen toimenpiteiden jälkeen yrityksen moraali ei veny täysin laillisen firman mainoksiin sivuillansa? Sitä tässä halusin tuoda esille.
Ja jos asiaa haluaisi lannotteilla kuvata, niin käy se niinkin. Mutta tässä tapauksessa asia olisi enneminkin niin, että ulkomaille vietäisiin raskasmetallein kyllästettyä ainetta, vaikka moinen myrkyttäminen kotimaassa olisi ehdottomasti kiellettyä.
Googlen moraali tosiaan näyttää olevan täysin riippuvainen siitä, mikä tuottaa eniten taloudellista voittoa. Joten ei voida puhua moraalista ensinnäkään, vaikka sitä siksi nimittäisikin. En nyt ota kantaa siihen, onko moraali turhanpäiväistä touhua, se ei varsinaisesti liity tähän keskusteluun.